Freelancereiden tappiot

Freekut, auttakaa asiaanne ja vastatkaa alla olevaan kyselyyn mahdollisimman pian!

Tarvitsemme tietoa freekkujen menetyksistä 15.11.-31.3. OKM:n seuraavaa koronatukipakettia varten!

 

Koronakriisin alusta alkaen Näyttelijäliitto on pitänyt esillä nimenomaan freelancereiden asiaa. Viestiä on viety kaikissa yhteyksissä sekä eduskuntaan että eri ministeriöihin, Taikeen ja säätiöihin ja mediaan. Ja teattereiden suuntaan. Laskettu ja arvioitu tappioita. Pidetty esillä myös sitä, että freelancernäyttelijät  eivät hyödy teattereiden saamista tuista, jos töitä ei voi tehdä tai niitä ei ole. Kaikessa on korostettu myös sitä, että freekkujen hankala tilanne jatkuu vielä koronan helpottaessakin, kun teatterit tasaavat talouttaan. Ja että epävarmuus saattaa lisätä alanvaihtajia. 

Freekkujen tilanne on tiedossa, mutta keinot ovat olleet vähissä. Ansiosidonnaista ja muuta sosiaaliturvaa ja apurahoja. 

 

Kovalla työllä olemme saaneet oman työttömyyskassamme käsittelytilanteen hyväksi ja talouden vakaalle pohjalle. Onneksi suurin osa freelancernäyttelijöistä voi saada ansiosidonnaista, toisin kuin monen muun alan freelancerit.

 

Apurahojakin on onneksi ollut jaossa myös oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja näyttelijätkin ovat niitä kevään jälkeen saaneet paremmin, kun siitäkin pidettiin meteliä, ettei apurahoja voi kohdistaa esittävien taiteiden aloilla tuotantoihin, jos ei voi harjoitella eikä esittää.

Vaikuttamistyö jatkuu, myös yhdessä mm. Muusikkojen liiton kanssa.



OKM on pyytänyt järjestöiltä 15.1.2021 mennessä arvioita

  • tulonmenetyksistä 15.11.2020-31.3.2021 ja

  • tarpeista niiden korvaamiseen.


Tällä kyselyllä selvitämme freelancenäyttelijöiden tulonmenetyksiä, jotka kohdistuvat ko. ajalle.

Koska emme niitä tarkalleen tiedä, joudumme kysymään erilaisia versioita ja arvioita.


Tilannearvio


Normaalivuosi


Tulonmenetyksiä paikkaavat tulot ajalle 15.11.-31.3.