Tukihakuja


Helsingin kaupungin pika-avustukset

Taide- ja kulttuuriavustukset: kaupunki kohdentaa maksimissaan 5 000 euron suuruisia projektiluontoisia taide- ja kulttuuriavustuksia erityisesti hankkeille ja projekteille, joiden näkökulma on hyödyntää nopeasti uusia innovatiivisia tai digitaalisia tapoja saavuutta yleisöä streamaamalla esityksiä tai muulla eristystoiminen aikaan sopivalla tavoin. Ensimmäisenä otetaan käsittelyyn pe 27.3. klo 16 mennessä tulleet hakemukset.

Siirry avustusinfosivulle.


Koneen Säätiön pikahaku taiteen alojen toimijoille kotiresidenssiin

Kotiresidenssihaku aukeaa pe 27.3. ja päättyy su 5.4. klo 16.

Siirry säätiön sivuille.


Säätiöiltä ja ministeriöltä yhteensä miljoonien hätäapu kulttuurikentän ahdinkoon – rahoitus jaetaan Taiken kautta

Taike avaa apurahahaun huhtikuun alussa, päätökset apurahoista tehdään huhtikuun lopussa. Tuki kohdistetaan jaettavaksi ensi sijassa lyhyinä apurahoina freelancetaiteilijoille, joiden työtilanteeseen koronaepidemia on konkreettisesti vaikuttanut. Haun tarkemmat kriteerit julkistetaan myöhemmin. Apurahojen määrä tulee olemaan arviolta ainakin 500.

Taiken sivuille (tuki-info täällä ja tulee tänne myös hakuun)
SKR:n sivujen tiedotus asiasta.