« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Liitto » Ajankohtaista

Ajankohtaista

Jäsentemme työttömyysturva siirtyy vuoden vaihteessa automaattisesti uuteen A-kassaan. Tällä olemme halunneet varmistaa jäsenillemme mahdollisimman hyvän turvan ja palvelut.
Näyttelijäliitto antoi asiantuntijalausunnon eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.
Näyttelijäliitto pitää tärkeänä, että kirjaus 2 metrin turvavälistä poistetaan lakitasolla. Esitetty 58 d § muutos siirtää päätöksenteon lähikontaktin määrittelystä paikallisille viranomaisille, mikä ei takaa turvavälivaatimuksen poistumista yleisötilaisuuksiin kohdistuvista rajoituspäätöksistä. Muutosesitys ei tuo riittävää selkeyttä tai ennustettavuutta nykyiseen rajoitustilanteeseen. Pykälän 58 d § poistaminen kokonaan olisi selkeämpi ratkaisu.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja alkaa mahdollisimman pian.
Teattereiden näytäntövuosi on alkamassa. Teattereihin ja elokuvateattereihin kohdistuvat rajoitustoimenpiteet ovat edelleen epäselvät, epäoikeudenmukaiset ja merkittävästi tiukemmat kuin ruokaravintoloissa.
Suomen Näyttelijäliitto – Finlands Skådespelarförbund kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle tartuntatautilain 58. pykälän nojalla tehdyistä yleisötilaisuuksia koskevista rajoituksista. Vastaus kanteluun tuli nopeasti, alle viikossa.
Suomen Näyttelijäliitto - Finlands Skådespelarförbund teki kantelun AVI:n koronarajoituksia koskevista päätöksistä eduskunnan oikeusasiamiehelle tänään 15. heinäkuuta. Kantelu koskee aluehallintoviraston päätöstä yleisötilaisuuksien järjestämisestä.
Esittävän taiteen järjestöt ovat ehdottaneet sosiaali- ja terveysministeriölle, että lähiaikoina päivitettävään hybridistrategian toimintasuunnitelmaan tehtäisiin erillisohjeet sisätiloissa tapahtuvalle toiminnalle, jossa osallistujille on määritelty omat istumapaikat.
Kuntavaalien alla keskustellaan kulttuurista – annetaan ääni taiteelle!
Yli viisikymmentä järjestöä vaatii epätasa-arvoisen kohtelun lopettamista ja peräänkuluttaa poliittista tahtoa ratkaisujen löytämiseksi.
Koronakriisin aikana esiin noussut eri toimialojen välinen epätasa-arvo jatkuu perusteettomasti. Päättäjien on pikaisesti tehtävä kaikkensa tilanteen ratkaisemiseksi.
Esittävä taide elää poikkeusajoista ja koronavuosista huolimatta – 12 teatteri-, tanssi- tai sirkusjärjestöä jakoi 26.4.2021 yhteensä 20 erilaisia tunnustusta.
Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto edustaa laajasti esittävän taiteen eli teatteri-, tanssi- ja sirkusalan työnantajia ja työntekijöitä. Haluamme kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin liittyen valtioneuvoston niin sanottuun exit-suunnitelmaan ”Suuntaviivat covid-19-epidemiaan liittyvien rajoitustoimien ja -suositusten hallitulle purkamiselle”. Esittävän taiteen ammattisektorin näkökulmasta suunnitelmassa tulisi huomioida paremmin seuraavat asiat:

24.10.2021 klo 21:28:26