Sodankylän elokuvafestivaali näyttelijöiden juhlaa

24.4.2012

Sodankylän 27. elokuvajuhlia (13.-17.6.2012) sulostuttaa vierailullaan kaksi 1950-luvulla uransa aloittanutta näyttelijätärtä: Suomen ainoa Hollywood-tähti Taina Elg sekä Ingmar Bergmanin luottonäyttelijä Harriet Andersson. Ohjaajavieraista Lappiin ovat tähän mennessä varmistaneet tulonsa tuotantoineen amerikkalainen kulttifilmien mies Alan Rudoph, unkarilainen, persoonallisilla elokuvillaan sävähdyttävä Béla Tarr, kaksi nuoremman polven ruotsalaiskykyä - Ruben Östlund ja Axel Petersén - sekä tuottajanakin kunnostautunut portugalilainen Rodrigo Areias.

Kotimaisina ensi-iltaelokuvina nähdään ainakin Jarmo Lampelan Miesten välisiä keskusteluja, Rax Rinnekankaan Veden peili sekä Juho Kuosmasen Romu-Mattila ja kaunis nainen. Näiden ohjaajien lisäksi Napapiirin pohjoispuolella nähdään suomalaisina näyttelijävieraina Rea Mauranen, Ilkka Heiskanen, Kari-Pekka Toivonen ja Juha Kukkonen. Huippuasiantuntijoiden ”mestariluokkia” pitävät amerikkalainen elokuvanäyttelemisen guru Foster Hirsch, brittiläinen Kaukoidän tuotannon spesialisti Tony Rayns sekä saksalainen Olaf Möller.

Live-musiikilla kruunatuissa mykkäelokuvanäytöksissä esitetään Yrjänä Sauroksen ja Mikko Perkolan säestämä mykänfilmin amerikkalainen kuningatarteos Auringonnousu sekä hollantilaisen Maud Nelissenin orkesterin kaksi eri näytöstä, joissa nähdään Chaplinin Siirtolainen ja Gogol-filmatisointi Päällystakki sekä ranskalaiset Vain tunnit ja The Smiling Madame Beudet.

Lisäksi keskiyön auringon festivaalin myöhemmin täydentyvässä ohjelmassa on mm. uuden elokuvan kiehtovimmat helmet maailmalta, menneen kauden parhaat kotimaiset sekä yhteistyössä VR:n kanssa järjestetty sarja junateemaisia elokuvia. Ohjelmistosta vastaavat edelleen festivaalijohtaja Peter von Bagh sekä taiteellisen toimikunnan jäsenet Aki Kaurismäki, Mika Kaurismäki ja Timo Malmi.

 
Lisätiedot:
Sonja Löfström
tiedottaja
press@msfilmfestival.fi / 046 566 3382
Arkadiankatu 18 A 2, 00100 Helsinki
www.msfilmfestival.fi

 




Tekijävieraat


TAINA ELG (s. 1930) on Hollywoodissa pisimmälle päässyt suomalainen näyttelijä ja tanssija, jonka vierailut 1950-luvun koti-Suomessa olivat todellisia tähtitapahtumia. Lupaavaa kansainvälistä tanssijanuraa luonut Elg löydettiin lontoolaisesta tanssikoulusta Hollywoodiin, missä hän sai seitsenvuotisen sopimuksen legendaariselle MGM-yhtiölle. Vuodesta 1955 alkaen hän näytteli mm. Gene Kellyn, Lana Turnerin, Glenn Fordin ja Leslie Caronin (jonka tähdittämästä Ikuisesti sinun
-elokuvasta Elg sai ”uuden ulkomaisen naisnäyttelijän” Golden Globe -palkinnon 1956) kanssa. Saman palkinnon parhaana näyttelijättärenä hän voitti 1957 uransa ehdottomasta huipentumasta, George Cukorin klassikosta Tytöt/Les Girls, joka on Akira Kurosawan Rashomonin musikaalimuunnelma erilaisista totuuksista ja valheista showmaailman kulissien takana, visuaalisen loiston ja verbaalisen ilotulituksen yhdistelmä. Sittemmin Taina Elg on näytellyt myös ei-amerikkalaissa elokuvissa, tv:ssä ja teatterissa, missä hän ylsi ”Broadwayn Oscarin” eli Tony-palkinnon ehdokkaaksi 1975. Myöhäisuralta löytyy osasuorituksia niinkin erilaisten nimien kuin Barbra Streisandin ja Arnold Schwarzeneggerin tähdittämistä elokuvista Kummelin Jackpotiin (2006).

HARRIET ANDERSSON (s. 1932) on ennen kaikkea suurimman ruotsalaisen ohjaajan Ingmar Bergmanin tähti, jota Bergman piti yhtä aikaa luonnonlahjakkuutena ja ”elokuvatyöskentelyn nerona”. Ensimmäisen Bergman-yhteistyön Kesä Monikan kanssa (1953) nimiosa työläistyttönä nosti Anderssonin heti kansainväliseen tietoisuuteen: tässä oli 1950-luvun nuori, eroottinen naiskapinallinen. Anderssonin ura sai yhtä vakuuttavaa jatkoa Bergmanin neljässä seuraavassa elokuvassa, joista vaikuttavin on sirkusseurueen johtajan rakastajattaren rooli Viettelysten illassa. Bergmanin elokuvista Andersson nähdään Sodankylässä myös ohjaajan 60- ja 70-luvun avainteoksissa Kuin kuvastimessa ja Kuiskauksia ja huutoja. Suomessa Andersson muistetaan 60-luvulta lisäksi lukuisista silloisen puolisonsa Jörn Donnerin ohjaustöistä. Festivaalilla esitetään lisäksi näytteitä siitä, kuinka korkeatasoinen myös teatterissa ja tv:ssä työskennelleen Anderssonin ura on ollut monien muidenkin ohjauksessa (esim. Sidney Lumet’n John le Carré -trillerissä Puhelu vainajalle, Maj Zetterlingin feministisessä teoksessa Rakastavia pareja ja Lars von Trierin Dogvillessa).

Monien svengaavien kulttifilmien mies ALAN RUDOLPH (s. 1943) on sen verran omaperäinen ohjaaja tasapäistyneen nyky-Hollywoodin makuun, ettei häneltä ole tullut uutta elokuvaa 10 vuoteen – vaikka aikaisemmin Rudolph valmisti milloin suosittuja, milloin palkittuja teoksiaan parikin vuodessa. Hän kasvoi Hollywoodissa, ohjaajaisänsä vaikutuspiirissä. Rudolph sai kuitenkin varsin epähollywoodilaisen potkun uralleen apulaisohjaajana oppi-isänsä Robert Altmanin 70-luvun merkkitöissä, joista Sodankylässä nähdään ainakin Chandler-filmatisointi Pitkät jäähyväiset (1973). Rudolphin onnistuneimmat saavutukset ovat studiotuotteiden kanssa vuorotelleet persoonalliset projektit, kuten film noir -melodraama Remember My Name (1978), eroottinen tapainkuvaus Choose me – Ota minut (1984), musta rikosmelodraama Kuumaveriset (1985) ja taiteilijakuvaus Amerikkalaisa Pariisissa (1987). Ne liikkuvat hienosti modernismin ja Hollywood-konventioiden välissä yhdistellessään romantiikkaa ja ironiaa unenomaiseen, hieman klaustrofobiseen maailmaan, johon upeasti käytetty musiikki luo tiheän atmosfäärinsä. Rudolphin suosimat näyttelijät, kuten Geraldine Chaplin, Keith Carradine, Genevieve Bujold ja Kris Kristoffersson ovat saaneet häneltä antoisimpia roolejaan. 1995 listaan liittyivät melankolisen romanttisessa komediassa Hehkutuksia Nick Nolte ja Julie Christie, joista jälkimmäinen sai roolista Oscar-ehdokkuudenkin.

BÉLA TARR (s. 1955) kuului pitkään itäeurooppalaisen elokuvan lumovoimaisimpiin salaisuuksiin, kunnes hänen hypnoottinen, karhean runollinen ja kuvallisesti häikäisevä tuotantonsa sai äänekkäitä tukijoita länsimäisen elokuvakirjoittelun (Susan Sontag, Jonathan Rosenbaum) ja ohjaustaiteen (Jim Jarmusch, Gus Van Sant) nimekkäimmästä kärjestä. On ironista, että juuri kun Tarr sai laajimman julkisen huomionsa elokuvallaan The Turin Horse (Berliinin hopeinen karhu 2011), on kyseessä myös selkeä testamenttielokuva, kunnianhimoisen uran päätös. Tarrin 1970-luvulla käynnistynyt elokuvaura sai kansainvälistä huomiota, kun ohjaajan syvällinen yhteistyö kirjailija Laszlo Kraznahorkain kanssa alkoi muotoutua elokuvassa Damnation (1988). Tarrin mustavalkofilmille kuvaamat elokuvat ovat muodostaneet yhden johdonmukaisimmista elokuvaestetiikan uudelleenmäärittelyistä nykyelokuvassa, keskeisenä tekijätiimin jäsenenä myös vaimo, leikkaaja Ágnes Hranitzky. Kotimaansa Unkarin lähihistoriaa ruotivista, musiikilliselta voimaltaan vaikuttavista Tarrin teoksista esitämme vahvinta kärkeä: mainittujen lisäksi Werckmeister Harmonies ja The Man from London.

RUBEN ÖSTLUND (s. 1974) kuuluu niihin harvoihin nyky-Ruotsin ohjaajakykyihin, jonka teokset kelpaavat myös Cannesin filmijuhlien virallisiin sarjoihin – kuten ruotsalaista ryhmäkäyttäytymistä tutkaileva mosaiikki Muiden mukana (2008) tai siirtolaisaiheinen ryöstöfilmi, poliittisen korrektiuden rajoja kyseenalaistava Play (2011). Sen todellisen ajan yhden otoksen tekniikkaa jo briljantisti hyödyntänyt Incident by a Bank (2010) voitti lyhytfilmien pääpalkinnon sekä Berliinin että Tampereen festivaaleilla. Lisäksi Sodankylässä esitetään Östlundin esikoispitkä, absurdin humoristinen Göteborg-potretti Gitarrmongot (2004). Ohjaajan tyyli muistuttaa hieman toisen göteborgilaisen, maestro Roy Anderssonin elokuvia, mutta Östlundilla on silti aivan oma, tunnistettava käsialansa.

Festivaalin poikkeuksellisen vahvaa ruotsalaispanosta lisää AXEL PETERSÉN (s. 1979). Hänen Venetsian filmijuhlille kelpuutettu ja Torontossa arvostelijoiden kansainvälisen liiton palkinnon saanut esikoispitkänsä Avalon on poikkeuksellisen spontaani ruotsalainen elämäntapakuvaus aikuistumattomista kuuskymppisistä Båstadin tennisparatiisin yökerhoympyröissä. Ohjaaja tuntee kuvattavansa: hän on kasvanut Båstadissa, ja inspiraation teokselle on antanut hänen elokuvan naispääosassa nähtävä tätinsä. Petersén on ammentanut alan oppinsa Prahan elokuvakoulussa FAMU:ssa. Hänen edellinen ohjauksensa A Good Friend of Mr World, trilleri gangsterin uhkaamasta pelurinuorukaisesta, ylsi 2010 Ruotsin vuoden parhaan lyhytfilmin Guldbagge-ehdokkaaksi. 

Portugalilainen, 33-vuotias RODRIGO AREIAS tuo Sodankylään toisen pitkän elokuvan ohjauksensa, Lapista käynnistyvän mutta 1900-luvun alun Portugalissa tapahtuvan western-muunnelman Hay Road. Svengaavan kitaramusiikin säestämä lakonisen tyylikäs teos on saanut inspiraationsa filosofikirjailija David Henry Thoreaun esseestä ”Kansalaistottelemattomuus”. Portugalin osatuottajana Areias esittelee festivaalilla myös Katja Gauriloffin kiitetyn dokumentin Säilöttyjä unelmia. Parhaillaan Areias tuottaa episodielokuvaa, jonka ohjaajina ovat sellaiset Pyreneitten niemimaalla asuvat huippunimet kuin Aki Kaurismäki, Manoel de Oliveira, Victor Erice ja Pedro Costa.


Kotimaiset ensi-illat ja tekijävieraat

Sodankylässä esitetään jälleen menneen kauden kotimaisen elokuvan valiot. Luvassa on myös runsaasti tekijävieraita ja ensi-iltoja, joihin palataan tarkemmin seuraavassa tiedotustilaisuudessamme.

Tähän mennessä pitkien elokuvien ensi-iltoja on varmistunut kaksi. JARMO LAMPELAN comeback-ohjauksessa Miesten välisiä keskusteluja lahjakas renttukirjailija saa elämäänsä uuden suunnan. Ohjaajan lisäksi pääosien esittäjistä JUHA KUKKONEN ja REA MAURANEN saapuvat festivaalille tekijävieraiksi. Multitaiteilija RAX RINNEKANGAS tulee paikalle sekä tunnustusta saaneen ensimmäisen pitkän elokuvansa Matka Edeniin että uutuutensa Veden peili merkeissä. Jälkimmäinen – jonka pääosissa näyttelevät Hannu-Pekka Björkman, Kalle Holmberg ja Seela Sella – kertoo sotien aikana juutalaisia ilmiantaneen helsinkiläisen professorin puolijuutalaisen valokuvaajapojan tilitysmatkasta Venetsiaan.

Muista suomalaisista vieraista ovat jo tulonsa varmistaneet myös kotimaisen elokuvan ja tv:n suosituimpaan kaartiin kuuluvat näyttelijät ILKKA HEISKANEN (elokuvasta Hiljaisuus), KARI-PEKKA TOIVONEN (Varasto) ja KARI VÄÄNÄNEN (Sodankylässä filmattu Saunavieras) sekä ohjaaja, festivaali-idean isä ANSSI MÄNTTÄRI (Saunavieras) ja ”Cannes-palkittu” JUHO KUOSMANEN, jonka uutuusohjauksesta tarkemmin kohdassa Erikoisohjelmat.


Mestariluokat ja näyttelijäseminaari

Mitä moninaisimmissa maailmankolkissa luennoineiden, alallaan johtavien kriitikoiden ja elokuvakirjailijoiden vetämät Mestariluokat tarjoavat tänä kesänä entistä enemmän kokonaisuuksia ja spesiaaleja: jälleen on mahdollisuus nauttia klassikoista ja uusistakin huippuelokuvista terävien analyysien kera.

Amerikkalainen FOSTER HIRSCH on elokuvan, teatterin ja näyttelemisen guru. Hän on julkaissut niiden eri osa-alueilta lähes kaksikymmentä kirjaa, esimerkkeinä Elizabeth Taylor (1975), Film Noir: The Dark Side of the Screen (1983), A Method to Their Madness: The History of the Actors Studio (1984) sekä Acting Hollywood Style (1991). Mestariluokassa tämä intohimoinen ja värikäs esiintyjä syventää katsomiskokemusta eritellen Elia Kazanin Alastoman sataman (1954), Marlon Brandon ja legendaarisen näyttelijäkoulun The Actors Studion suhteita. Professori Hirsch pitää lisäksi tekijävieraiksi saapuville huippunäyttelijöillemme Actors Studio -seminaarin elokuvanäyttelemisestä. Yleisöllä on ainutlaatuinen tilaisuus seurata keskiviikkona 13.6. ennen varsinaista festivaalia alkavaa, Lapinsuussa järjestettävää seminaaria.

Britanniasta juhlille saapuu TONY RAYNS, maailman johtava Kaukoidän elokuvan asiantuntija. Hän on tehnyt kirjoja esimerkiksi korealaisesta elokuvasta, Rainer Werner Fassbinderista ja Wong Kar-waista sekä jo 1970-luvulla alkaneen kriitikonuransa aikana avustanut vakituisesti mm. Sight & Sound-, Time Out London-, Film Comment- ja Cinema Scope -julkaisuja. Lisäksi Rayns on kuratoinut festivaaleja ja toiminut elokuvien kääntäjänä lukuisista Aasian eri kielistä, kuin myös käsikirjoittajana ja tv:n elokuvaohjelmien tekijänä. Sodankylässä nähdään hänen dokumenttinsa New Chinese Cinema (1987), joka pohjustaa Raynsin esittelemää huikeaa sarjaa Kiinan maineikkaan ”viidennen sukupolven” ohjaajien Chen Kaigen, Zhang Yimoun, Jia Zhangken ja Lou Ye:n merkkiteoksista Keltaisesta maasta (1985) Suzhou Riveriin (2000).

Saksalainen OLAF MÖLLER luetaan viimevuotisen vierailunsa ja festivaalin avustamisensa ansiosta jo Sodankylän peruskalustoon. Möllerin artikkelit ilmestyvät säännöllisesti mm. Filmihullu-, Cinema Scope- ja Film Comment -julkaisuissa. Monien hienojen elokuvakirjojen laatija toimii myös Oberhausenin festivaalin ja Itävallan elokuvamuseon kuraattorina. Tämän oivallisen luennoitsijan ja kansainvälisesti tunnustetun elokuvakulttuurin moniottelijan tämänkertaisen Mestariluokan aihe selviää myöhemmin.


Säestetyt mykkäelokuvat

Festivaalin kohokohtiin kuuluvat aina säestetyt mykkäelokuvien näytökset suuressa sirkusteltassa. Mykkäfilmien kuningatarteos, saksalaisen F.W. Murnaun Amerikassa ohjaama kauniin runollinen melodraama Auringonnousu (Sunrise, 1927) on elokuva, jonka suuri osa Sodankylässä vierailleista ohjaajista ottaisi mukaansa autiolle saarelle. Mykkäklassikon säestää yhtye nimeltä mononen, jonka muodostaa kaksi lahjakasta ja tunnustettua multi-instrumentalistia, YRJÄNÄ SAUROS ja MIKKO PERKOLA. Mononen täyttää sirkusteltan kitaran, urkuharmonin, kromaattisen huuliharpun, saurofonin ja viola da gamban sävelin.

Jo toissa vuonna Sodankylässä ihastuttaneen hollantilaisen MAUD NELISSENIN johtamana koetaan kaksi mykkäelokuvakonserttia. Ensimmäisen alustaa Charles Chaplinin Siirtolainen (The Immigrant, 1917), tragikoomisen hauska, kokemuksellinen lyhytfilmi maahanmuuttajan asemasta. Pääkuvana nähdään nuorten neuvosto-ohjaajien Grigori Kozintsevin ja Leonid Traubergin Gogol-filmatisointi Päällystakki (1926), joka on myös kaikkien aikojen Pietari-elokuva: tragedia köyhästä miesrukasta tsaristisen byrokratian keskellä. Komean kokonaisuuden säestävät Maud Nelissen (piano), EEVA KOSKINEN (viulu), PAMELA SMIT (sello) ja FEDOR TEUNISSE (perkussiot).

Toisessa kokonaisuudessaan Nelissenin orkesteri tarjoaa taatusti unohtumattoman ranskalaisen illan: monessa maassa vaikuttaneen brasilialaissyntyisen Alberto Cavalcantin dokumenttielokuva Vain tunnit (1926) on matka metropolin sydämeen, hieno kuvaus vähäosaisten Pariisista sekä The Smiling Madame Beudet (1923) aikansa johtavan feministi-radikaalin Germaine Dulac’n vahva tarina viisaasta naisesta, jonka kohtalona on kitua rakkaudettomassa avioliitossa. Nelissenin kanssa näitä kahta ”puolipitkää” mykkää säestävät EEVA KOSKINEN (viulu) ja PAMELA SMIT (sello).


Uuden elokuvan helmet

Kuluneen vuoden maailman kiehtovimmat elokuvat täräytetään taas Sodankylän neljälle valkokankaalle monipuolisena, ”käsin poimittujen” helmien valikoimana, joka myöhemmin vielä täydentyy.
Belgialaisen Chantal Akermanin aistillinen Conrad-filmatisointi Almayer’s Folly tutkailee eurooppalaisuuden ja alkuperäisväestön suhteita Malesiassa. Hänen maanmiestensä Jean & Luc Dardennen uusin merkkiteos The Kid with a Bike seuraa vivahteikkaasti lastenkodin 11-vuotiasta poikaa hulttioisän ja äitihahmon välissä. Ranskalaisten siskosten Delphine & Muriel Coulinin 17 Girls tavoittaa onnistuneesti ryhmäkäyttäytymisen kuviot tositarinassa koulutyttöjen hankkiutumisesta porukalla raskaaksi. Bertrand Bonellon House of Tolerance on elegantti näkemys pariisilaisen eliittibordellin todellisuudesta 1900-luvun vaihteessa.
Portugalilaisen Miguel Gomezin Berliinissä palkittu Tabu tekee kunniaa mykkäelokuvalle kertoessaan hienostuneen melodraaman Afrikan siirtomaavallan ajalta. Aleksandr Zeldovichin filosofinen scifi-eepos Target näyttää vaikuttavan dystopian Venäjästä vuonna 2020. Kreikkalainen Filippos Tsitos sai San Sebastianin filmijuhlien parhaan ohjaajan palkinnon poliisietsivän rikoksen ja rakkauden tragikomediasta Unfair World. Turkkilaisen Nuri Bilge Ceylanin Cannesissa Grand Prixin voittanut Once Upon a Time in Anatolia seuraa mestarillisesti poliisitutkimuksen moraalikysymyksiä maaseudun yössä. Marokkolaisen Faouzi Bensaïdin Death For Sale on kiihkeän runollinen trilleri maan menetetyn sukupolven kolmen nuorukaisen rikoksista ja rakkaudesta.
Kovaksi filmimaaksi nousseesta Israelista tulee kaksi elokuvaa maan sisäisistä jännitteistä ja ahdistuksesta: Joseph Cedarin Cannesissa palkittu ironisen älykäs tiedemiesisän ja -pojan kilpailusuhteen kuvaus Footnote ja Nadav Lapidin Policeman, tiukan kriittinen näkemys poliisista ja terroristinuorista. Oscar-kisoissa Kanadan ehdokkaana loppusuoralle päässyt Philippe Falardeaun Monsieur Lazhar on eloisan humaani kuvaus siirtolaisuudesta ja kouluongelmista tragedian varjossa. Anna Paguin, Mark Ruffalo ja Matt Damon nähdään pääosissa Kenneth Lonerganin legendaarisen pitkään valmistamassa onnettomuustrauman kuvauksessa Margaret. Amerikkalaisia painajaisia puretaan myös toisen indie-kyvyn Jeff Nicholsin tyylikkäässä ohjauksessa Take Shelter, jota tähdittää Michael Shannon. Meksikolaisen Gerardo Naranjon kriittisessä trillerissä Miss Bala kauneuskuningatar joutuu keskelle rajaseudun huumekahakoita. Locarnon festivaalin pääpalkinnon voittanut argentiinalaisen Milagros Mumenthalerin Back to Stay kuvaa kolmen sisaruksen menetyksiä ja aikuistumista. Toinen argentiinalainen, Pablo Giorgelli palkittiin Cannesissa parhaasta esikoisohjauksesta, rekkakuskin ja yksinhuoltajan rakkaus- ja matkaelokuvasta Las acacias.
Kahdesta aikuisanimaatiosta singaporelaisen Eric Khoon verevä Tatsumi kertoo kuulun japanilaisen sarjakuvataiteilijan elämästä ja piirrostarinoista ja Tshekin Oscar-ehdokkaaksi yltänyt Tomás Lunákin Alois Nebel asemapäällikön tarinan sodanjälkeisistä myllerryksistä samettivallankumoukseen. Itä-Euroopan lähimenneisyyttä tutkailee myös Mila Turajlicin Cinema Komunisto, joka dokumentoi ehtymättömästi ex-Jugoslaviaa filmihullun presidentin Titon johtamana elokuvamaana.


Raiteilla

Yhteistyössä VR:n ja Kansallisen audiovisuaalisen arkiston KAVAN kanssa esitetään edustava sarja junaelokuvia, jotka tuovat esille sen kuinka junat ovat olleet merkittävästi mukana vaikuttamassa elämäämme: miten Suomessa on aina eletty junissa ja niiden ehdoilla. Sarjassa nähdään valkokankaalla oikeaan hehkuunsa syttyviä kotimaisia klassikoita, kuten Roland af Hällströmin Pikajuna pohjoiseen (1947) ja Ville Salmisen Evakko (1956) täydennettynä festivaalimme inspiroimalla Peter Lichtefeldin hulvattomalla saksalaiskomedialla Junalinnut (1998).

Alkukuvina nähdään lyhytfilmejä, jotka niin dokumentin kuin fiktionkin keinoin herättävät yhtä hellyttäviä kuin historiallisia muistoja juna-aiheesta, esimerkkeinä sellaiset aarteet kuin Antti Peipon Valtakunnan sydän (1989) tai Peter von Baghin Asema (1989). 

KAVA jatkaa teemaa omissa esityksissään ensi syksynä, jolloin nähdään korkeatasoinen valikoima ulkomaisia junaelokuvia. Laajaan yhteistyöhömme VR:n ja KAVA:n kanssa kuuluu myös Helsingin rautatieasemalla loppuvuodesta avattava, kotimaisen elokuvan juna-aiheisista still-kuvista koottu valokuvanäyttely Raiteilla. Junakokonaisuudesta ja siihen liittyvistä yleisökilpailuista kerrotaan lisää seuraavassa tiedotustilaisuudessamme.


Erikoisohjelmat

Taulukauppiaista Cannesissa palkitun Juho Kuosmasen uutuus, melankolisen hurmaava puolituntinen lyhytfilmifiktio Romu-Mattila ja kaunis nainen kuuluu säestettyjen mykkäelokuvien kastiin, mutta näytöksen täyskokkolalainen ”multimediateos” on jotain paljon muuta: Ykspihlajan Kino-Orkesteri säestää Miika Snåren sekä Oona ja Leena Airolan säveltämän musiikin, minkä lisäksi maamme johtava foley-artisti Heikki Kossi tekee myös äänitehosteet livenä. Lyhytelokuvanäytöksen jälkeen bonuksena tarjotaan elokuvista tuttujen sävelmien konsertti, jossa orkesteria tukee Satamakadun Seireenit.
Minna Joenniemen juontama Runoraati iskee jälleen, nyt näyttelijöiden runoilla säestämien
1940-luvun uutisfilmien ensi-iltana, ennen tv-esitystä. Myös Jukka Virtasen juontama riemukas Leffaraati palaa yleisön pyynnöstä: nyt arvostellaan esitettäviä kotimaisia lyhytfilmejä.
Kuka voittaa vuosittaisen Sodankylä-palkinnon? – Sekin selviää festivaalin aikana. Perinteeksi on muodostunut myös festivaalin kovinta kuntoa vaativa osuus: jalkapallo-ottelu "Suomi vs. globalisaatio". 
Sodankylän riemastuttavimpiin perinteisiin kuuluvat karaokenäytökset saavat jatkoa myöhemmin ilmoitettavien elokuvien merkeissä. Myös festivaaliklubin musiikkiesiintyjät paljastetaan myöhemmin.


Majoitus ja matkustus

Tietoa majoitusvaihtoehdoista Sodankylässä: www.msfilmfestival.fi. Sodankylään pääset kätevästi paitsi omalla autolla, myös junalla (www.vr.fi), bussilla tai lentäen. Junalla ja lentokoneella pääset Rovaniemelle, josta bussiyhteyksiä Sodankylään.


Kiitokset

AVEK, VR, Sodankylän kunta, Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto, Suomen elokuvasäätiö, Kansallinen audiovisuaalinen arkisto, Radio Helsinki, Centre culturel français, Ulkoasiainministeriö, Ruotsin suurlähetystö.


Median akkreditointi ja lehdistökuvat

Akkreditointi päättyy perjantaina 25.5.2012. Akkreditointilomake täytetään ja lähetetään sähköisesti festivaalin kotisivujen kautta. Muistathan lisätä oheen kasvokuvasi.
Lehdistölle tarkoitetut korkearesoluutioiset kuvat festivaalielokuvista ja -vieraista päivitetään festivaalin internetsivulta löytyvään lehdistökuvapankkiin. Tunnukset saat tiedottajalta.

Sodankylän elokuvajuhlien ohjelmistoa täydentävä, toinen tiedotustilaisuus järjestetään
tiistaina 30.5. klo 11:00 Andorrassa (Eerikinkatu 11, Helsinki).


Lisätiedot:
Sonja Löfström, tiedottaja
press@msfilmfestival.fi / 046 566 3382 / www.msfilmfestival.fi