Alan yhteinen vaatimus: Teatterit avattava ilman turvavälejä!

18.6.2021

Esittävän taiteen järjestöt ovat ehdottaneet sosiaali- ja terveysministeriölle, että lähiaikoina päivitettävään hybridistrategian toimintasuunnitelmaan tehtäisiin erillisohjeet sisätiloissa tapahtuvalle toiminnalle, jossa osallistujille on määritelty omat istumapaikat.

Sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvien yleisötilaisuuksien rajoituksille on määritelty tällä hetkellä erilliset ohjeensa, joissa ei ole huomioitu riittävästi esittävän taiteen tilaisuuksien järjestämisen erityispiirteitä. Esittävän taiteen sektori haluaa hybridistrategiaan muista yleisötapahtumista eritellyt ohjeet sellaiselle sisätiloissa tapahtuvalle toiminnalle, jossa jokaiselle osallistujalle on määritelty oma istumapaikka.

Koska teatteri- tai konserttitoiminta ei ole välttämättömyyspalvelu kuten esimerkiksi kaupassa käynti, ovat tilaisuuksiin osallistuvat henkilöt lähtökohtaisesti laajasti rokotettuja, ja osallistujien käyttäytyminen on vastuullista ja ennakoitavaa. Esittävän taiteen tilaisuuksiin ei tulla päihtymistarkoituksessa ja järjestäjien toimintaohjeita noudatetaan kuuliaisesti.

Esittävän taiteen ammattisektori on luonut alalle yhdessä selkeät turvallisuuskäytännöt jo kesällä 2020, ja käytäntöjä toteutettiin menestyksekkäästi syksyllä 2020. Kesäkuussa 2021 laadittu esittävän taiteen ammattisektorin toimintamalli terveysturvallisen toiminnan takaamiseksi antaa perusteet ehdottaa, että sisätiloissa, joissa jokaiselle osallistujalle on määritelty oma istumapaikka, ei tarvita tiettyyn metrimäärään sidottua turvaväliä epidemian perus- ja kiihtymisvaiheen tasoilla, kun toiminnassa muuten noudatetaan alalla luotua toimintamallia ja muita viranomaismääräyksiä.

Toimintamallin pohjana on maaliskuussa 2020 alkanut huolellinen riskienarviointityö, alan yhteiset turvallisuuslinjaukset sekä viranomaisten ohjeiden ja suositusten tarkka seuraaminen.


Teatteri-, tanssi-, sirkus- ja orkesteritoiminnan syksyn tappiot vähintään 30 milj. €, mikäli esitystoimintaa jatketaan 2 metrin turvavälillä


Esittävän taiteen sektori vaatii, että 2 metrin turvavälivaatimuksesta luovutaan silloin, kun sitä ei edellytetä järjestelmällisesti myös muilla sektoreilla, että alaamme kohdellaan muutenkin oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti muiden alojen kanssa, ja että saamme tietoa syksyn näkymistä ja rajoitussääntelystä mahdollisimman pian.
Vaatimus 2 metrin turvavälistä sisätiloissa tekee esittävän taiteen ammattisektorin toiminnan kustannuksiltaan käytännössä mahdottomaksi: 2 metrin turvavälivaatimus tarkoittaa alallemme vain 10-20 % kapasiteettia täydestä yleisökapasiteetista.


Sektorille teettämämme kyselyn mukaan teatteri-, tanssi-, sirkus- ja orkesteritoiminnan tappiot olisivat vähintään 30 milj. € syksyn aikana, mikäli esitystoimintaa jatkettaisiin 2 metrin turvavälillä, ja n. 37,5 milj. € jos esitystoiminta jouduttaisiin peruuttamaan kokonaan. Freelancereiden palkkaaminen olisi mahdotonta ja n. 25 % toimijoista joutuisi lomauttamaan myös vakituista henkilökuntaansa. Kahden metrin turvavälin vaatimus edellyttäisi valtiolta jälleen suuria tukia sekä organisaatioille että erityisesti freelancereille.

Esittävän taiteen ammattisektorilla on kiinnitetty runsaasti huomiota siihen, miten voimme toteuttaa toimintaamme terveysturvallisesti sekä henkilöstön että yleisön kannalta. Esittävän taiteen ammattitoimijat takaavat, että sektorimme osaa huolehtia tilaisuuksien järjestämisen terveysturvallisesti esittämämme toimintamallin mukaan.

Kaisa Paavolainen, Teatterikeskus ry
Helena Värri, Suomen Sinfoniaorkesterit ry
Tommi Saarikivi, Suomen Teatterit ry

Lisätiedot:
•    esittävän taiteen ammattisektorin toimintamalli terveysturvallisen toiminnan takaamiseksi (kesäkuu 2021)
•    Esittävän taiteen ammattisektorin yhteiset turvallisuuskäytännöt (laadittu kesäkuussa 2020)