Helena Ryti Näyttelijäliiton puheenjohtajaksi vuoden 2014 alusta alkaen

18.11.2013

Suomen Näyttelijäliitto-Finlands Skådespelarförbund ry:n valtuusto valitsi 18.11.2013 näyttelijä Helena Rytin, TeM liiton puheenjohtajaksi.
 
Nykyinen puheenjohtaja Mikko Hänninen on toiminut tehtävässä vuodesta 2008. Hänninen ei asettunut ehdolle tässä puheenjohtajavaalissa. Hänen toinen kolmivuotiskautensa kestää liiton 100-vuotisjuhlavuoden 2013 loppuun.
 
Uusi puheenjohtaja astuu tehtävään vuoden 2014 alusta alkaen.
 
Ryti valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta 1985, jonka jälkeen hän oli kiinnitettynä näyttelijänä Oulun Kaupunginteatterissa ja Porin Teatterissa. Vuodesta 1997 lähtien hän on toiminut freelancerina tehden näyttelijä- ja ohjaajavierailuja ympäri Suomea. Hän on näytellyt myös useissa tv-sarjoissa. Näyttelijäntyön ohella hän toimii myös kouluttajana ja tekee teatteria mm. mielenterveyskuntoutujien kanssa. Lisäksi hän on toiminut lukuisissa taide- ja teatterialan luottamustehtävissä mm. toiminut Näyttelijäliiton hallituksessa ja muissa luottamustehtävissä.
 
Näyttelijäliitto on Suomen vanhin teatterialan ammattiliitto ja taiteilijajärjestö, joka toimii jäsentensä toimeentulon, koulutuksen ja sosiaalisen aseman parantamiseksi sekä tekijänoikeuksien turvaamiseksi. Keskeisessä asemassa järjestön toiminnassa ovat myös taide-, kulttuuri- ja koulutuspolitiikka. Jäsenmäärä on reilut 1800.