Teatterit saatava auki samoilla rajoituksilla kuin ruokaravintolat

4.8.2021

Teattereiden näytäntövuosi on alkamassa. Teattereihin ja elokuvateattereihin kohdistuvat rajoitustoimenpiteet ovat edelleen epäselvät, epäoikeudenmukaiset ja merkittävästi tiukemmat kuin ruokaravintoloissa.

Teattereissa istutaan omilla paikoilla, yleisö käyttää maskeja ja on jäljitettävissä. Turvallisuudesta on huolehdittu –  teattereissa on vähintään yhtä turvallista kuin ruokaravintoloissa tai VR:n junassa. Silti teattereihin kohdistuu edelleen tiukemmat rajoitukset, mm. 2 metrin turvavälit. Tiukat rajoitustoimet tekevät toiminnasta taloudellisesti kannattamatonta.
 
Vaadimme, että teattereita kohdellaan vastaavalla tavalla kuin ravintoloita. Tartuntatautilain 58c§:n:n rajoitukset ovat riittäviä teattereissa. STM:n ohjeistus ja AVI:n ratkaisut tulee muuttaa sen mukaiseksi.
 
Teattereiden toiminta on ollut joko kokonaan estetty tai tiukkojen rajoitusten piirissä jo 1,5 vuotta. Tällä on valtava vaikutus alan työllisyyteen ja varsinkin freelancereiden toimeentuloon. Ansiosidonnaiset loppuvat ja näyttelijät putoavat tyhjän päälle. Uutta ansiosidonnaista ei kerry, jos töihin ei pääse. Osa näyttelijöistä on yrittäjiä ja he ovat menettäneet toimeentulonsa jo heti koronan alettua.
 
Nyt on kiire – teattereiden pitää voida ennakoida syksyn lipunmyyntinsä. Rajoituksien pitää olla selkeitä ja niiden pitää vastata ruokaravintoloiden rajoituksia. Ei ole mitään oikeudenmukaista perustetta sille, että teattereiden toiminta on käytännössä liian tiukoilla rajoituksilla estetty tai tehty taloudellisesti mahdottomaksi.
 
Kannatamme koronapassin käyttöönottoa, mutta jo ennen sitä pitää teattereiden rajoituksiin ja STM:n linjauksiin saada muutos, jotta teatterit pystyvät toimimaan syksyn ajan ja teattereiden työntekijät pääsevät töihin.
 
Kevään Mitta on täysi -mielenosoituksen yhteydessä kaikki puolueet lupasivat tukensa tapahtuma-alalle: nyt on aika osoittaa tuki teoilla. 

 

 

Näyttelijäliiton hallituksen puolesta:

Risto Autio, puheenjohtaja
Elina Kuusikko, toiminnanjohtaja