Elokuva-alan toimintakulttuurissa ja rakenteissa paljon korjattavaa

14.9.2018

Selvityshenkilö Jaana Paanetoja selvitti ministeri Sampo Terhon toimeksiannosta elokuva- ja teatterialan häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua. Selvitys julkaistiin 12.9.2018.

Selvityksestä käy ilmi, että erityisesti elokuva-alan toimintakulttuurissa ja rakenteissa on paljon korjattavaa.

”Hienoa, että selvitys on näin kattava ja sisältää konkreettisia ehdotuksia elokuva-alalle. On todella hyvä, että sekä kulttuuriministeriö että Elokuvasäätiö sitoutuvat kehittämään alaa yhdessä meidän muiden kanssa”, toteaa Näyttelijäliiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko.

Paanetoja peräänkuuluttaa toimenpiteitä kulttuuriministeriöltä, Elokuvasäätiöltä, Yleltä, alan oppilaitoksilta ja tuotantoyhtiöiltä ja työmarkkinajärjestöiltä. Lisäksi hän kehottaa elokuva-alaa keskustelemaan enemmän ja luomaan yhteisiä pelisääntöjä ja eettisiä ohjeita.

Selvityksessä kuvataan näyttelijöiden asemaa elokuvatuotannoissa haavoittuvaksi ja Paanetoja tuo esille tarpeen saada myös näyttelijöille elokuva-alan työehtosopimus.

”Teattereiden toimintakulttuurin kehittämiseksi ala on sitoutunut ja ryhtynyt toimenpiteisiin. Siihenkin kulttuuriministeriön panos on kuitenkin ihan tervetullut.”, lisää Kuusikko.

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää selvityksestä  keskustelutilaisuuden 17.9.

Lisätietoja:
Elina Kuusikko, toiminnanjohtaja, 040-8359587,
elina.kuusikko@nayttelijaliitto.fi

Tiia-Lotta Lehterä, lakimies, 044 207 3171,
tiia-lotta.lehtera@nayttelijaliitto.fi