Vuoden elokuvanäyttelijä Pirjo Lonka palkittiin yhden roolin sijaan kolmesta: “Lisää hyviä käsikirjoituksia”
Pirjo Lonka palkittiin vuoden elokuvanäyttelijäksi elokuvista 100 litraa sahtia, Elämä on juhla ja Täydelliset vieraat. Nappisuoritusten vuoteen mahtuu niin komediaa, tragediaa kuin draamaakin.
Teksti: Anna Mellin
Sahtilitroja läträämässä
Suomen ehdokkaaksi kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon valittu Teemu Nikin käsikirjoittama ja ohjaama 100 litraa sahtia -elokuva kertoo sysmäläisistä siskoista, Tainasta (Pirjo Lonka) ja Pirkosta (Elina Knihtilä). Nikki kirjoitti roolit Longalle ja Knihtilälle, jolloin he pääsivät myös lukemaan ja kommentoimaan käsikirjoitusta varhaisessa vaiheessa.
Lonka kertoo roolin olevan monessa mielessä poikkeuksellinen.
“Se oli ihana rooli, koska siinä sai tehdä jotain sellaista, mitä en ole koskaan ennen saanut tehdä. Miesroolit on yleensä tuollaisia, että niillä ei ole rajoja: voit ryypätä, itkeä, tapella ja kaatua veneellä. Onks miehillä aina tällaista?” Lonka pohtii.
Vaikka Longalla ei ole tapana valmistautua elokuvarooleihin muuten kuin opettelemalla tekstin hyvin, oli ohjaaja etukäteen varoittanut, että sahtitonkat ovat painavia.
“Kyllä me sitten muutaman kerran Elinan kanssa nosteltiin niitä ja juostiin niiden kanssa. Elokuvassa on pari sellaista kohtausta, jossa olisi voinut keski-ikäisen rouvan selkä naksahtaa, jos ei olisi tiennyt, miten niitä kannetaan. Kyllähän ne samperi paino”, Lonka kertoo.
Inhimillinen juhannusdraama
Ulla Heikkilän käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Elämä on juhla -elokuvassa vietetään juhannusta Nauvossa. Longan näyttelemä Hannele kannattelee perhettään miehensä Otson (Jani Volanen) ravintolakonkurssin jälkeen ja hakee merkitystä elämäänsä sivusuhteesta.
Elokuvan ennakkotuotanto kesti pitkään ja moni asia meni sen aikana uusiksi elokuvan nimeä ja tapahtumapaikkaa myöten. Kuvaukset sujuivat kuitenkin lämpimissä ja keskustelevissa tunnelmissa.
Lonka kehuu Heikkilää taitavaksi henkilöohjaajaksi, jonka luottamus näyttelijöihin luo pelottoman ilmapiirin.
“Kaikki tapahtui lempeästi ja helposti, mikä on ollut ihanaa kokea. Kun aloitin nämä työt, kaikki oli vielä niin toisenlaista. Mitään ei uskaltanut kysyä ja ala tuntui vahvasti miesten alalta. Kun olin nuori, naisille oli vähän rooleja ja ne oli sellaisia kapeita kyselijöiden rooleja”, Lonka sanoo.
Longan mukaan elokuvan tarina kiteyttää hyvin sen, miten pieni on joskus suurta ja kaunista.
“Elämä on juhla kertoo ihmisten samaistuttavasta elämästä. Sitä voi olla hyvin kipeääkin katsoa, vaikka ketään ei murhata tai mitään suurempaa ei tapahdu”, Lonka puntaroi.
Kulissit kolisevat arvoasunnon illanistujaisissa
Palkittavien roolien listan täydentää terapeutti Karoliinan rooli elokuvassa Täydelliset vieraat. Elokuva perustuu Paolo Genovesen ohjaamaan italialaiselokuvaan Salaisuuksien illallinen, josta on tehty uusintaversio yli kahteenkymmeneen maahan.
Elokuvan on käsikirjoittanut Juha Jokela ja ohjannut Rike Jokela. Myös näyttelijät olivat mukana kommentoimassa käsikirjoitusta ja pohtimassa, miten se istuisi parhaiten suomalaiseen elämänmenoon.
“Kyllähän ihmisten temperamentit on aika erilaisia kuin vaikka Italiassa”, Lonka toteaa.
Täydelliset vieraat istuttaa seitsemän ystävää yhteisen illallispöydän ääreen. Kun yksi heistä ehdottaa kutkuttavan seurapelin pelaamista, alkavat salaisuudet paljastua.
Longan lisäksi elokuvassa näyttelevät Laura Birn, Hannu-Pekka Björkman, Malla Malmivaara, Joonas Saartamo, Pekka Strang ja Jani Volanen. Yhteispelistä Lonka löytää paljon hyvää sanottavaa.
“Mä oon täällä näiden upeiden ihmisten kanssa. Yksin ei voi oikein näytellä mitään, vaan kyllä se toinen tekee aina puolet sun työstä”, hän kertoo.
Loistavan käsikirjoituksen tukeminen on kannatettava riski
Lonka ei osaa sanoa, millaisia rooleja toivoo tulevaisuudessa, mutta tarjoaa tarkan reseptin siihen, mitä tällä hetkellä av-alalla pitäisi tehdä.
“Toivon, että rahoittajat luottaisivat hyviin käsikirjoituksiin sen sijaan, että keksitään aihe, joka tällä hetkellä myy tai on someilmiö. Meillä on hirveän hyviä käsikirjoittajia”, Lonka sanoo.
Lonka kaipaa myös enemmän mukavien ja ilahduttavien asioiden sanomista ääneen.
“Pidetään yhtä ja kannustetaan toisiamme. Muistettaisiin aina kiittää. Jos joku vaikka yhtäkkiä sanoo, että sun kanssa on ihana tehdä töitä, sä kannat sitä mukana pitkään. Vaikka kyse on pienistä jutuista, ne ovat isoja sanoja”, Lonka kertoo.
Näyttelijä Pirjo Lonka
- Opiskeli Teatterikorkeakoulussa 1990–1994.
- Työskennellyt Q-teatterissa sen perustamisesta lähtien ja kuuluu edelleen ensembleen.
- Venla-palkittu roolistaan Ylikävely-tv-sarjasta, ehdokkaana Eroja ja sovintoja -sarjan roolista. Ollut lisäksi kahdesti Jussi-ehdokkaana elokuvista Tuntematon mestari ja Häiriötekijä.
- Palkittu Vuoden televisionäyttelijä -palkinnolla roolistaan Mieheni vaimo -sarjassa.