Miten Sinä voit? Näkökulmia ja vinkkejä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen

Mitä hyvinvointi oikeastaan on? Tutkijatkaan eivät ole tästä yksimielisiä. Vallalla on kaksi keskeistä tutkimuslinjaa. Yhden teorian mukaan hyvinvointi on eräänlainen positiivinen pohjavire elämässä, mahdollisimman paljon myönteisiä tunnekokemuksia (= hedonia: Kahneman ym. 1999). Toisen teorian mukaan hyvinvointi kumpuaa ennemmin sitoutumisesta itselle tärkeisiin asioihin, elämisestä omien arvojen mukaan, vaikka se välillä olisikin rankkaa ja aiheuttaisi tuskallisia olotiloja (= eudaimonia: Ryff, 1989). Yksimielisyys vallitsee kuitenkin siitä, että hyvinvointi on jotain erilaista tai enemmän kuin vain sairauden poissaolo. Vakavastikin sairas ihminen voi kokea olevansa hyvinvoiva – ja päinvastoin.

Teksti: Paula Thesleff (PsM, LitM), urheilupsykologi (sert.), psyykkisen suorituskyvyn asiantuntija

Lähestyn hyvinvointia tässä artikkelissa yhden siteeratuimman ja tutkituimman hyvinvointiteorian, itsemääräämisteorian, kautta. Pyrin sitomaan tutkimuksesta tiedettyä sellaisiin näyttelijäntyön ilmiöihin ja piirteisiin, jotka erityisesti haastavat (työ)hyvinvointia. Ajattelen, että tiedonjakaminen on tärkeää, sillä meillä on luontainen tarve ja pyrkimys ymmärtää asioita, saada selityksiä niin maailmantilanteelle kuin omalle olollemme. Se, että ymmärrämme tilanteemme olevan jollain tavoin looginen, ymmärrettävä ja yleisinhimillinen, auttaa jo itsessään. Aina syitä ja selityksiä ei tokikaan etsinnöistä huolimatta löydy, tunne-elämämme on monimutkaista ja kerroksellista. Miksi-kysymyksen sijaan joskus onkin viisasta vain asettua hyväksymään ja hengittämään. Nyt on näin ja huomenna on uusi päivä. It shall pass.

Itsemääräämisteorian ytimessä on kolme psykologista perustarvetta, joiden tyydyttyminen on yhteydessä oppimiseen, luovuuteen, motivaatioon ja hyvinvointiin (Deci & Ryan, 2017). Mikäli perustarpeemme eivät riittävästi tyydyty, seurauksena on ulkopuolisuutta, tyytymättömyyttä, osattomuutta ja huonovointisuutta. Teorian määrittämät lainalaisuudet pätevät niin työelämässä kuin ihmissuhteissakin.

Kyvykkyys: ”minulla on osaamista ja taitoja onnistua annetuissa tehtävissä”

Perustarpeistamme yksi on kyvykkyys, eli osaamisen ja onnistumisen kokemukset. Missä sinä olet tänään onnistunut? Pohdi aivan pieniäkin asioita, pystytkö listaamaan kymmenen? Ehditkö ehkä ajoissa harjoituksiin, opettelitko ehkä säkeistöllisen aukkaribiisistä tai kävitkö ehkä salilla, vaikka et millään olisi jaksanut? Usein annamme itsellemme tunnustusta vain aivan valtaisista onnistumisista. Ehkäpä vain ja vasta silloin, kun saamme uuden työn tai hyvät arvostelut. Vasta ja vain silloin, kun osaamisemme noteerataan myös muiden toimesta, kun saamme siitä myönteistä palautetta. Tässäpä ristiriita. Saamme myönteistä palautetta aikuiselämässämme ylipäätään verrattain vähän. Ja vieläpä jos on apurahataiteilija yksin työhuoneessaan tai freelancer vailla työtä juuri nyt. Mistä ammatilliset kyvykkyyden kokemukset tällöin kumpuavat? Kuka kehuu, kuka kannustaa, kuka edes näkee? Meidän olisi elintärkeää kokea tyytyväisyyttä itseemme – ihan joka päivä. Se on mielenterveydellemme tärkeää kuin vesi soluillemme.

Jos koet vaikeutta olla tyytyväinen itseesi, helikopteriperspektiivi ja itsemyötätunto voivat olla avuksi:

• Tarkastele ajatuksiasi kuin oman elämäsi katsomosta: ”huomaan, että minulla on ajatus, että….”
• Muistuta itseäsi siitä, että ajatukset eivät useinkaan ole totta sellaisinaan, ne ovat vain ajatuksia.
• Mitä toivoisit ystäväsi tai kollegasi sanovan sinulle tähän hetkeen? Kirjoita se viestiksi itsellesi.
• Voit olla varma, että joku jossain kokee juuri samoin kuin sinä nyt. Miten häntä rohkaisisit?
• Minkä pienen askeleen voisit ottaa kohti sitä, että kokisit olevasi pystyvä ja kyvykäs? Sillä sitä sinä olet.

Autonomia: ”voin valita itse ja vaikuttaa omaan elämääni”

Toinen perustarpeistamme on autonomia, kokemus siitä, että olemme oman elämämme ohjaksissa, voimme päättää itse ja asettaa omia tavoitteita. Tätä perustarvetta haastetaankin esiintyvällä taidekentällä jatkuvasti. Työnhakutilanteessa voi toki tehdä oman osuutensa, pyrkiä tuomaan esiin oman osaamisensa ja parhaat puolensa, mutta entä lopputulos – sen suhteen kokemus vaikutusmahdollisuuksista on usein heikko. Millä kriteereillä ihmisiä valitaan? Miksi en tullut valituksi? Mitä pitäisi kehittää? Miten voisin jatkossa toimia, jotta työnsaantimahdollisuuteni kohenisivat? Näihin kysymyksiin olisi tärkeää saada rehellisiä vastauksia, jotta autonomian tarve tyydyttyisi. Mikäli taas kysymyksiin ei saa vastauksia, vahvistuu kokemus siitä, että on muiden armoilla, kuin lastu laineilla. Se nakertaa.

Entäpä sitten työmäärä ja työtehtävät? Mitä kaikkea näyttelijän ammattiin ja työtehtäviin oikeastaan kuuluu? Voinko käydä tanssitunnilla ihan vain koska pidän tanssimisesta vai luenko senkin ammattitaidon ylläpitämiseksi? Entä ystävän tukeminen kriisissään, sallinko itseni vain pysähtyä hänen äärelleen ilman omia odotuksia ja paineita? Vai piileekö siinäkin mahdollisuus kehittää empatiataitoja ammattia varten? Kun työ on jatkuvasti mielessä, se voi kuormittaa, rajattomuus uuvuttaa. Kuka määrittelee, mikä on riittävästi? Tavallaan autonomiaa on paljon, tavallaan ei lainkaan.

Jos tällaiset kokemukset ovat sinulle tuttuja, kokeile tarttua tavoitteenasettelun työkaluun.

• Aloita aamusi lämpimän juoman kera ja listaa paperille päivän tavoitteet: mitä aloitat? Mitä edistät? Mitä saatat loppuun? Mihin osallistut? Mitä keskusteluja käyt, mitä puheluja soitat, mihin viesteihin vastaat? Valitse enintään 3-5 asiaa ja lupaa itsellesi, että se riittää.
• Isompien kaarien hahmottamiseen voit kokeilla unelmakarttaa tai tietoista kirjoittamista. Anna saksien heilua lehtien sivuilla tai kynän kirjoittaa sensuroimatta paperille. Mitä toivot tulevalta, mitä kohti haluat edetä seuraavan vuoden, viiden tai kymmenen aikana?
• Kaiken suorituskeskeisyyden pyörteissä muista: elämässä olisi myös saatava vain olla, ja silti riittää, sellaisenaan, omana itsenään.

Yhteenkuuluvuus: ”viihdyn ja tulen arvostetuksi omassa yhteisössäni, kuulun joukkoon”

Kolmas perustarve on yhteenkuuluvuus. Tämä elämämme ja hyvinvointimme peruspilari on geeneihimme koodattu. Vauvasta ei kasva hyvinvoivaa yhteiskunnan jäsentä ilman yhteyttä toisiin. Mitä emme opi suhteessa, emme opi yksinkään, olemme laumaeläimiä. Tarve yhteyteen toistemme kanssa korostuu erityisesti silloin, kun olemme kivuliaiden tunteiden, kuten pelon, surun, epätoivon, hädän, turvattomuuden tai riittämättömyyden kourissa. Kaikkea tätä nousee pintaan vääjäämättä silloin, kun koemme jäävämme ulkopuolelle. Kun produktio päättyy, porukka hajoaa. Mihin sitten kuulun? Kehen voin tukeutua ammatillisissa asioissani? Missä on minun työyhteisöni?

Jos sinulla ei ole virallista, työpaikan tai produktion mukanaan tuomaa työyhteisöä, voisiko jokin muu ammatillinen verkosto ajaa samaa asiaa? Paikalliset yhdistykset tai järjestöt? Kollegoista koostuva kaveriporukka? Keskiviikkoaamujen sählyjengi? Laittakaa kalenteriin säännöllisiä, rentoja yhdessäolon hetkiä, jutelkaa myös vaikeista tunteista, kannustakaa ja kehukaa toisianne – ja muistakaa pitää myös hauskaa!

Neljänneksi perustarpeeksi on ehdotettu hyväntekemistä (Martela & Ryan, 2016). Kun käännän katseeni hetkeksi pois itsestäni ollakseni toista varten, tehdäkseni toiselle hyvää, oma olokin usein kohenee. Miten siis voisin tänään olla avuksi jollekin? Ehkäpä antaa välittävän halauksen puolisolle, auttaa iäkästä vanhempaani maksamaan laskunsa, asettua kuuntelemaan ystävän asiaa unohtaen hetkeksi omat tarpeeni tai lähettää onnenpotkuja kollegalle ensi-iltaan? Ja kun puolestani tukeudun toiseen oman vaikeuteni kanssa, pidän sekä huolta itsestäni että annan toiselle mahdollisuuden olla avuksi, kokea itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi.

Olkaamme siis asemastamme ja roolistamme riippumatta ihminen ihmiselle, sillä silloin pidämme yhteisesti huolta kaikkien (työ)hyvinvoinnista.

Lähteet ja kirjallisuutta:

1. Kahneman, D., Diener, E. & Schwartz, N. (1999). Well-Being: The Foundations of Hedonic Psychology. Russell Sage Foundation, New York.
2. Ryff C. D. (1989). Happiness is everything, or is it? Explorations on the meaning of psychological well-being. Journal of Personality and social psychology, 57, 1069–1081.
3. Deci, E. L. & Ryan, R. M. (2000). Self-determination Theory and the Facilitation of Intrinsic Motivation, Social development, and Well-Being. American Psychologist, 55, 1, 68-78.
4. Ryan, R. M. & Deci, E. L. (2017). Self-Determination Theory: Basic psychological needs in motivation, development, and wellness. New York, NY: Guilford Press.
5. Martela, F., & Ryan, R. M. (2016). The Benefits of Benevolence: Basic Psychological Needs, Beneficence, and the Enhancement of Well-Being. Journal of Personality, 84, 6, 750–764.
6. Pietikäinen A. (2014). Kohti arvoistasi – suuntaa mielekkäisiin muutoksiin. Kustannus Oy Duodecim.
7. Arajärvi, P. & Thesleff, P. (2020). Suorituskyvyn psykologia, tieto- ja taitokirja korkeaa suorituskykyä ja hyvinvointia rakentaville. VK-kustannus.

Det här talar vi om: Hur mår du? Synvinklar och tips på hur du tar hand om det egna välbefinnandet Inte ens forskare är eniga om vad välbefinnande är. Enligt hedonistisk teori är välbefinnande en slags positiv underström i livet. Enligt en annan teori uppstår välbefinnande snarare i att en engagerar sig i saker som är viktiga för en själv, att leva enligt egna värderingar, trots att det ibland är tungt och kan ge upphov till stunder av smärta. Detta kallas eudemonism. Enligt självbestämmandeteorin är tillfredsställandet av de tre grundläggande behoven i kontakt med inlärning, kreativitet, motivation och välbefinnande. Dessa grundbehov är kompetens, självbestämmande och tillhörighet. Ifall grundbehoven inte tillfredsställs i tillräckligt hög grad resulterar det i känslor av utanförskap, missnöje, inkompetens och illamående. Artikeln granskar hur var och en i praktiken kan påverka sin egen arbetsork genom att ta dessa grundbehov i beaktande. Denna artikel är den första i en artikelserie på fyra delar som behandlar fenomen för skådespelararbete inom prestationsprykologins ramar.

Suorituskyvyn psykologiaa Paula Thesleffin kanssa

Artikkeli on ensimmäinen osa neliosaista juttusarjaa, joka käsittelee näyttelijäntyön ilmiöitä suorituskyvyn psykologian viitekehyksessä. Tekstit tarjoavat paitsi tutkittua tietoa, myös käytännön menetelmiä, työkaluja ja näkökulmia työssä jaksamisen ja työssä suoriutumisen tueksi. Kirjoittaja on urheilu- ja suorituskyvyn psykologiaan erikoistunut psykologi, jolla on taustallaan parikymmentä vuotta tavoitteellista voimistelua sekä ammattitanssijan ja ilma-akrobaatin ura. Päivätyönään hän johtaa suorituskyvyn psykologiaan erikoistunutta asiantuntijayritystä Cope Oy:tä, tapaa urheilu- ja taidekentän toimijoita vastaanotolla sekä kouluttaa. Hän on myös kirjoittanut kollegansa Paula Arajärven kanssa tietoteoksen Suorituskyvyn psykologia, tieto- ja taitokirja korkeaa suorituskykyä ja hyvinvointia rakentaville (2020, VK-kustannus), joka toimii pohjana tässä juttusarjassa.