Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Vuoden televisionäyttelijä Pirjo Lonka haluaa olla vapaa

Mieheni vaimo -sarjasta vuoden televisionäyttelijäksi palkittu Pirjo Lonka on tiimipelaaja, joka pelkää yhteen asiaan jämähtämistä. Ämyrin haastattelussa Lonka kertoo oman tien kulkemisesta ja nolouden kohtaamisesta.

Teksti: Leena Pihkala

Lonka otti vuoden televisionäyttelijän palkinnon vastaan haastattelun yhteydessä. Kuva: Leena Pihkala

”Nuorena olin kova pelaamaan joukkueessa. Silloin jo oppi sen, että yksinjuoksentelijat voi tehdä maaleja, mutta se ilo ei silloin ollut niin yhteistä. Sieltä tuli se malli, että yhdessä tehdään. Sillä saavutetaan paras tulos ja yhteinen ilo”, Pirjo Lonka kertoo.

Vuoden televisionäyttelijäksi Mieheni vaimo -sarjasta palkittua Lonkaa suitsutettiin perusteluissa paitsi loistavaksi näyttelijäksi, myös hyväksi kollegaksi.

Uransa alussa Lonka kiinnitti huomiota siihen, miten joka ikisellä ihmisellä oli vaikutus työilmapiiriin – etenkin isojen roolien tekijöillä ja ohjaajalla.

”Ne määrittää paljon sitä ilmapiiriä, että onko se jännitteinen, tai kokevatko kaikki olevansa tärkeitä. Vai onko se sellaista, että ’nyt taiteilija työskentelee, pikkuroolit naama ummessa’. Vaikka isossa roolissa on vastuussa, kaikki roolit näyttelevät toisiaan. Se on musta tärkeää, että jokaista tervehditään, eikä roolin koko – tai mikään muukaan – arvota ihmisiä.”

Joukkueajattelu oli Longalla selkärangassa, mutta kokemuksiensa myötä hän halusi sitoutua kohtelemaan muita ihmisiä hyvin ja tekemään yhteistyötä. Lonka oli alusta lähtien mukana Q-teatterissa, jossa tausta-ajatus oli se, että työtä tehdään yhdessä toisillemme.

Nuorempana Lonka koki vanhempien alalla olevien naisten taholta jonkinlaista katkeruutta ja pisteliäitä kommentteja.

”Hitto, että miten kukaan kehtaa sanoa nuorelle alalle tulleelle ihmiselle, että ’älä kuvittele itsestäsi mitään’. Siitäkin tuli sellainen opetus, että en ikinä halua olla tuollainen. Jos me naiset ei pidetä keskenään puoliamme, niin kuka meidän puolia pitää?”

Nyt Lonka iloitsee siitä, että hän pääsee työskentelemään itseään nuorempien ihmisten kanssa.

”Tämä on hirveän ihana ammatti siitä, että ikä ei hirveästi merkkaa mitään, kun tehdään yhteistä juttua. Alalle on tullut uusia nuoria, upeita tekijöitä!”

Vapaus on elinehto

”Oon ihan ihmeissäni kaikesta, mitä oon saanut tehdä. Kyllä mä nautin tästä. Mä oon niin kiitollinen, kun tiedän, miten raadollinen ala tää on. Se on ihan ihmeellistä, että mulla on ollut sellainen onni, että oon saanut tehdä kaikkea.”

Lonka kokee, että hänen tiensä on ollut hyvin suora ja selvä. Harrastajateatterista Ylioppilasteatterille, Teatterikorkeakouluun ja Q-teatteriin. Välissä yksi 1,5 vuoden piipahdus kotiseudulla Kouvolan teatterissa. Paljon kameratöitä, töitä näyttämöllä Q-teatterissa ja Kansallisteatterissa.

”En mä nuorena tiennyt, mihin olisi pitänyt pyrkiä, mutta tiesin usein, mitä mun sydän sanoo. Olen aina vaan tehnyt ja mennyt jonkun mielenkiinnon, innon ja impulssien perässä.”

Lonka on ollut aina levoton. Hän on rauhoittunut töissä, mutta ihmisenä ei. Ajatus jämähtämisestä pelottaa häntä. Freelancerin elämä sopii hänelle.

”Mä haluan olla vapaa. Vapaus on tietenkin oma valinta. Se ei ahdista mua pätkääkään. Ei mua tee onnelliseksi vain näytteleminen.”

Lonka ei halua, että elämä kääntyy sisäänpäin vaikka vain teatteria kohden. Hän ei jaksa käydä näyttelijäntyön kursseilla, vaan ajattelee oppivansa jokaisen työn kautta lisää.

”Jokaisella on oma tie. Varmaan vieläkin lähtisin mieluummin ihanaan proggikseen kuin kouluttautumaan, myönnän sen.”

Ehkä tässä näkyy Longan levottomuus ja tausta Q-teatterissa.

”Q-teatterissa näyteltiin fanaattisesti yötä päivää. Vain sillä oli merkitystä, että näytellään, harjoitellaan ja ollaan sydänverellä. Koulu jäi pikkuisen sen jalkoihin.”

Eteenpäin voi monilla erilaisilla tavoilla. Nyt Lonka ajattelee, että monista asioista kiinnostuminen luo uteliaisuutta omaa näyttelijäntyötä kohtaan.

”Musta on kiva välillä vaikka opiskella kevyesti jotain, lukea, mennä tanssi- tai maalauskursseille… Maailma on täynnä kaikkea!”

Longan tulevaisuuden haaveet eivät ole kovin tarkkoja. Hän toivoo työskentelevänsä työryhmissä, ja pääsevänsä tekemään töitä mukavien, lahjakkaiden ja mielenkiintoisten ihmisten kanssa.

”Asioiden ohjailu ja niihin liikaa vaikuttaminen, sitä en osaa. Urasuunnittelu on mulle hepreaa. Mä vaan teen sitä, mikä tuntuu milloinkin mielenkiintoiselta – ja mitä annetaan. Toivon vain, että haastavia töitä riittää: hyviä käsikirjoituksia, mielenkiintoisia syviä henkilöitä.”

Tyylilajilla ei ole väliä, kunhan teksti on hyvä. Mutta lauantai-iltojen sketsipaikkojen viihdehuumoria Lonka ei ainakaan tällä hetkellä halua tehdä lisää. Komediasta hän kyllä nauttii.

”Huumori voi kulkea persoonan mukaan. En halua semmoinenkaan olla, että draamasta puuttuisi syvyys. Eihän ihminen ole pelkästään traaginen. Tietysti näytellään sitä, mitä tekstissä on, mutta ehkä mä oon vähän sellainen…vekkuli.”

Lonka kokee, että huumori on tapa katsoa elämää ja suhtautua asioihin.

"Se ei aina edes ole naurun asia."

Kuva: Marica Rosengård

Noloutta kohti ja sen yli

Nyt Lonka on myös innostunut erilaisesta fyysisestä ilmaisusta, kuin aiemmin. Urheilutaustan vuoksi Lonka koki aiemmin, että liikkeeseen liittyi aina voima.

”Just sen urheilutaustan takia suhde keholliseen ilmaisuun ei ollut mulle mutkaton. Oman kehon vapaassa liikkeessä on niin paljon paljaampana. Pelkäsin sellaista liikaa taiteellisuutta, se oli silloin aivan liian dadaa. Meidän piti vaikka koulussa ryömiä lattialla ja olla matoja. Mua inhotti, nolotti ja hävetti. Mä en ymmärtänyt silloin, että mihin tällä pyritään.”

Sama tunne oli Teatterikorkeakoulun harjoituksissa, joissa peilattiin toisen liikkeitä ja ylläpidettiin katsekontaktia.

”Mä nauroin koko ajan. Se oli musta typerää. Mutta oikea sana oli, että mä pelkäsin. En uskaltanut katsoa toista ihmistä silmiin. Mua pelotti se kontakti ja se, että mun pitäisi ottaa itseni vakavasti.”

Mutta nyt Lonka on liekeissä asian tutkiskelusta. Hän kävi koreografi Jyrki Karttusen vapaan tanssin kurssilla, jossa piti liikkua tilassa ja lopulta nähdä muutkin tilassa olevat ihmiset. Kurssilla piti uskaltaa katsoa muita, ja samalla antaa kehon liikkua vapaasti sen liikettä pelkäämättä.

”Yhtäkkiä mä pystyin siihen! Se on ihanaa, että se ei tuntunut nololta, miten liikehdin. Siinä on jotain sellaista, että uskaltaa olla paljaana ja hölmönä, sen tunteen tavoittaminen on ihanaa.”

Monesti nolouden tunnetta lähestytään harjoituksissa, joissa pyritään mokaamalla ylittämään häpeä. Siinä on kuitenkin aina läsnä nauru.

”Mutta toi liikekieli onkin sellainen, että mä suhtaudunkin kaikkeen siihen niin, että kuuntelen mitä teen ja en naurakaan. Se on toisenlaista häpeän läpi menemistä, että otankin itseni tosissaan.”

Kameran edessä on antauduttava

Longan mielestä näyttämöllä työskentely antaa parhaan pohjan kameratöihin.

”Monesti näyttämöllä rakennetaan roolia ja kameran edessä roolia riisutaan. Sen takia on hyvä, että sulla on alla se näyttelijän työ, jota voi eri tavoin pienentää.”

Longan mukaan kameratöissä rooli rakentuu yhteistyössä muiden taidetekniikoiden kanssa.

”On hyvä, jos on teatteripohja alla. Silloin on jalat maassa. Kameran edessä näyttelijä on välillä yksin taitojensa kanssa. Kamera katsoo sua lähempää kuin kukaan ihminen koskaan.”

Siksi on tärkeää, että oma olo on hyvä ja suhde kameraan on luottavainen. Palautteen ottaminen vastaan kiivastahtisessa työssä vaatii itsetuntoa.

”Jos sun vaikka pitää muuttaa näyttelemistä, niin et joudu pulaan tai koe sitä henkilökohtaiseksi loukkaukseksi, vaan se on työtä.”

Kun ohjaaja sanoo ”ei noin!”, on näyttelijän kyettävä tarjoamaan nopeasti erilaisia vaihtoehtoja.

”Kuvauksissa ei ehdi lamaantua ja mennä lukkoon. Toki ihmisiä ollaan, ja joskus menee aivot tilttiin hetkeksi. Mutta sekään ei ole katastrofi. Työryhmä tukee nykyään tosi hyvin, ja hyvissä tuotannoissa mokat tulee ja menee.”

Mieheni vaimon tekijät Jussi-gaalassa.

Paras jälki ei synny Longan mukaan pinnistelemällä, vaan olemalla auki ja antamalla periksi. Se ei ole helppoa, mutta se on äärimmäisen nautinnollista. Esimerkiksi Mieheni vaimo -televisiosarjan tekeminen oli Longasta ihanaa.

”Rooli oli niin hyvin kirjoitettu, siinä Juuli Niemen tekstissä oli kaikki. Se oli niin hieno se teksti, teknisesti vaivaton.”

Mieheni vaimossa ei ollut ongelmia, joita seuraa monesti siitä, että roolit ovat kapeita ja huonosti kirjoitettuja. Kaikki oli myös kuvauksissa harvinaisen valmista.

”Ei tullut sellaisia vaikeuksia, mitä monesti tulee kun aletaan tehdä tekstiä, joka ei ole valmis, että 'mites tää tehdään?´. Ainoastaan tuli mieleen monta eri vaihtoehtoa, mutta ohjaaja Inari Niemi osasi auttaa ja tiesi mitä haluaa. Ja Sara Soulién kanssa oli ihana näytellä. Kaikki oli hyvien tähtien alla.”

Työskennellessä kiire ei tuntunut kiireeltä, koska aikaa annettiin niihin asioihin, joihin sitä tarvittiin. Iloa tuotti myös se, että sarjan tahti ei ole hektinen.

”Siinä luotettiin, että katsoja saa katsoa näyttelijäntyötä ilman jatkuvaa puheen pälpätystä. Mieheni vaimo näytti sen, että katsoja kyllä jaksaa katsoa, jos se on hyvin tehtyä.”

Seuraavaksi Pirjo Lonka nähdään elokuvassa Valoa, valoa, valoa, Kaikkea hyvää -televisiosarjassa ja syksyllä 2023 Q-teatterissa Akse Pettersonin näytelmässä.

Lue myös muut Ämyri-Taltrattenin jutut!