Vuoden teatterinäyttelijä Jani Karvinen opettelee sietämään kehuja
Kun Kansallisteatterin näyttelijä Jani Karvinen näki Matilda-musikaalin Lontoossa kahdeksan vuotta sitten, hän ajatteli heti, että haluaisi vielä joskus päästä tekemään Ms. Trunchbullin roolin.
Hänen haaveensa toteutui Tampereen Työväen Teatterissa – ja nyt hänet myös palkittiin sen johdosta vuoden näyttelijänä. Aivan aluksi unelmarooli tosin tuntui mahdottomalta, sillä siinä oli esimerkiksi 20 sivua pitkiä biisejä.
”Mutta kun sen saa taipumaan, se on palkitsevaa”, Karvinen kertoo.
Matildassa lähes jokainen Karvisen repliikkini on nuotitettu. Kohtausten alla menee jatkuvasti rytmi ja score, joihin repliikkien on osuttava.
”Olen huomannut, että tällainen tiukka raami ei suinkaan rajoita, vaan antaa paljon vapautta. Tahtien väliin jäävään aikaan on upeaa saada rakennettua tarkka koreografia, pieni maailma. Toisaalta on ihanaa seuraavaksi palata puhenäytelmän pariin, voi pitää vaikka taidepaussin!”
Pausseihin ei musikaaleissa juuri ole aikaa. Esimerkiksi Seinäjoen Kaupunginteatterin Something Rottenissa Karvinen oli lavalla koko esityksen ajan. Karvisen kertoo, että hän joutui ylittämään itsensä Something Rottenissa monta kertaa – esimerkiksi steppitaistelussa.
”En olisi ikinä ajatellut, että vanha ukko vielä steppaa, mutta siellä mentiin ihan pää kolmantena jalkana. Oli aina ihme päästä loppuun saakka. Siinä auttoi upea ensemble.”
Mikäli upotus yläpuolella ei näy, voit katsoa sen täältä.
Viime aikoina Karvinen on miettinyt paljon omaa suhdettaan näyttelijäntyöhön.
”En ole koskaan osannut pitää meteliä itsestäni. Joissain casting-tilaisuuksissa on tullut hetki, kun pitää kertoa omia vahvoja puolia tai kehua itseään, nämä tilanteet ovat minulle täysin mahdottomia.”
Kun Aamulehti valitsi Karvisen roolin Matildassa viime vuoden parhaaksi miesrooliksi, Karvinen huomasi vähättelevänsä itseään.
”Vastasin onnitteluihin, että joo, parhaani yritin, tää nyt oli tämmönen.”
Samoin Karvinen toimi, kun hänen ystävänsä ja kollegansa Kaisa Hela kehui häntä Something Rottenissa ja Matildassa tehdystä työstä.
”Heti kysyin, että missä esityksessä hän oli ollut. Ai siinä, voi ei, oli ääni vähän maassa ja muutenkin huono fiilis. Ohjasin keskustelun muualle.”
Nyt vuoden teatterinäyttelijän palkinnon saatuaan Karvinen on uudelleen saman tilanteen äärellä.
Kollegoiden palaute Karvisen roolitöistä oli ylistävää: mieletön, poikkeuksellinen, maaginen, tarkka, taitava, karismaattinen, lahjakas, hurmaava, huippuveto.
Karvinen on yllättynyt, mutta ei onneksi vaivaantunut.
”Ihana fiilis!”, hän kuvaa tunnelmiaan.
Yllättymisestä kertoo sekin, että kun Karviselle soitettiin onnittelut palkinnon johdosta, hän ajatteli aluksi puhelun koskevan mahdollisia jäsenmaksurästejä. Hän ei kerta kaikkiaan osannut odottaa palkintoa.
Lasten kanssa työskentely on saanut Karvisen pohtimaan omaa vaatimattomuuttaan.
”Usein olen sanonut Matildan lapsille, että mielestäni he ovat huikeita. Vastaus on: niin ollaan, me ollaan ihan huikeita. Ja parhaita. Tästä pitää ottaa mallia!”
Kokemus lasten kanssa työskentelystä on ollut voimauttava. Lasten kanssa työskennellessä toistoja on paljon. Jokaisessa roolissa oli kolme lasta, ja jokainen lapsi tarvitsi kolme läpimenoa. Lapset suhtautuivat kaikkeen tähän riemulla.
”Kaikkien pitäisi päästä tekemään töitä innostuneen lapsiporukan kanssa. Esitysten jälkeen lapset itkevät, että he eivät haluaisi lähteä täältä pois, ja kuinka he haluaisivat vaan jäädä nukkumaan lavalle ja aloittaa aamulla uudestaan. Se innostus muistuttaa, miten jännittävä ja erityinen työ tämä on. Miksi me kadotamme sen lapsen riemun, ja näyttelemisestä tulee vain työtä?”
Mikäli upotus yläpuolella ei näy, voit katsoa sen täältä.
Yksi viime aikojen merkityksellisimmistä kokemuksista Karviselle on Matildan esitys, jota oli katsomassa iso joukko Ukrainan pakolaisia, aikuisia ja lapsia. Teatterin voima ja mahti palautui taas Karvisen mieleen, kun hän pääsi tapaamaan porukkaa esityksen jälkeen.
”Esitys oli merkinnyt heille paljon. He olivat saaneet ajatukset hetkeksi pois sodasta ja kauhusta. Hetken he olivat uskoneet, että kaikki on mahdollista. Tunnelma kohtaamisessa oli juhlava, vaikka kaikki mitä yritti sanoa, tuntui jotenkin lattealta. En edes osaa kuvitella mitä he kävivät ja olivat käyneet läpi. Slava Ukraini, siitä oltiin yhtä mieltä.”
Myös nuorison kanssa työskenteleminen on ollut opettavaista.
”On upeaa huomata minkälainen lahjakas ja hieno sukupolvi on tulossa teatterikentälle. Nuoret näyttelevät kevyesti ja vaivattomasti, laulavat ja tanssivat suvereenisti, ja usein tekevät tätä kaikkea yhtä aikaa!”
Karvinen ihailee myös sitä, millä luontevuudella nuoret osallistuvat auditioneihin.
”Onneksi ei tarvitse olla kateellinen, vaan ylpeä. Kateellisuuden olen kitkenyt pois jo vuosia sitten. Jos näen kollegan tekevän jonkun huiman työn, aina kerron kollegalle jälkeenpäin miten huima hän oli. Se, että kaveri onnistuu, se ei ole minulta pois.”
Mikäli upotus yläpuolella ei näy, voit katsoa sen täältä.
Työvapaa Kansallisteatterista on mahdollistanut Karviselle musikaalien lisäksi myös elokuva- ja televisioroolien tekemisen. Pandemian aikana hän teki paljon äänitöitä, dubbausta, spiikkejä ja äänikirjoja, joita hän arvelee lukeneensa yhteensä 40—50. Syksyllä Karvisen virkavapaa päättyy, ja hän palaa takaisin Kansallisteatteriin. Koska hän on työskennellyt Kansallisteatterissa 18 vuotta, tuntuu kotiinpaluu mukavan arkiselta.
”Kansallisteatteri on minulle paras mahdollinen työpaikka.”
Palattuaan Karvinen ottaa kaikki määrätyt roolit ilolla vastaan kolmen vuoden audition-ruljanssien jälkeen. Eikä roolin edes tarvitse olla iso.
”Ei aina tarvitse olla eturampissa huutamassa. Sen vaan pitää olla haastavaa ja mielekästä. Silloin siitä tulee palkitsevaa.”