Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Konkarina koulunpenkkiin?

Millaista oli täydennysopiskella musiikkiteatteria TeaKissa, kun on ollut jo yli 20 vuotta ammatissa? Ämyri kysyy 10 kysymystä, Juha-Pekka Mikkola (FIA) vastaa.

Miten päädyit opiskelemaan Taideyliopiston musiikkiteatterin opintokokonaisuuteen eli MusTelle?

Kevättalvella 2021 oli parin kuukauden sisään ainakin kolmen ison musikaalin koe-esiintymiset, ramppasin niissä eri vaiheissa ja eri kaupungeissa. Sitten huomasin sattumalta Näyttelijäliiton tai friikkujen Facebook-ryhmässä Hanna Hurskaisen laittaman linkin TeaKin avoimen yliopiston koulutukseen, ja ajattelin että haetaan nyt sitten samoilla höyryillä tuonnekin.

Millainen valintakoe MusTeen koulutukseen oli?

Yksi annettu laulu, taisi olla Heijastus, Spegling. Omavalintaisena lauloin Sunset Boulevardin. Raati eli Aija Puurtinen sekä linjan vetäjät Hanna Hurskainen ja Markku Luuppala istuivat pleksien takana koronamaskit päällä. Laulujen jälkeen pyydettiin improvisoimaan minuutin mittainen tanssi ilman säestystä, ja sen jälkeen hengästynyttä hakijaa hiukan haastateltiin. Viikon päästä tuli meiliä, että valituksi tultiin. Voi olla, että se improtanssi oli pelastus, en ole supernopea nappaamaan ulkoa annettuja askelsarjoja!

Täydennyskoulus oli sulle sinänsä ennestään tuttua?

Kun muutin Helsinkiin freelanceriksi Turusta 15 vuotta sitten, oli selvää hakeutua Ilmaisuverstaan kursseille, sitä oikein janosi, sekä oppia että verkostoitumista. Kymmenissä työpajoissa tuli käytyä, ja pääsin myös itse suunnittelemaan niitä Verstaan hallituksessa.

Kymmenen vuotta sitten kävin Guildhall School of Music & Draman pitkän kesäkurssin Lontoossa, ja Dramatic Combat Finlandin joissain työpajoissa olen ollut myös.

Sitten perhetilanne muuttui ja musta tuli vuoroviikkovanhempi ja yksinhuoltaja, niin ajankäyttöä piti määritellä toisin. Lasten hiukan kasvettua kursseilu alkoi taas tuntua mahdolliselta.

Huonoja puoliahan ei itsen kehittämisessä oikeastaan ole, jollei ajankäyttöä eli läheisten luota poisolemista lasketa, kurssimaksut voi sinänsä laittaa sentään verotukseen. Mutta tietysti pitää ajatella, että täydennyskouluttautumisen henkinen kertymä on kuin rahaa pankkiin laittaisi — ja siis halpaa lystiähän tää MusTe oli, muutamia satasia yhteensä, laskin että yhden oppitunnin hinnaksi tuli joku 2-3 euroa!

Millaista opiskelu MusTella on käytännössä ollut?

Peruslukujärjestys on painottunut alkuviikon iltoihin. Maanantaisin näyttelijäntyötä, ekana vuonna Miiko Toiviaisen kanssa impro-painotteista sekä Acting Through Songia, toisena Jermo Grundstömin Labania, perustreenejä ja mm. duettoja. Tiistai-iltaisin tanssia, syksyllä koreografi Reija Wäre opetti joka viikko eri tyylistä settiä ja asennetta, joista voisi olla hyötyä audition-tilanteissa. Kevään tantsu oli Säde Kajovaaran vastuulla, hän on Suomen parhaita steppiopettajia.

Laulutunteja sai puolessa vuodessa kymmenisen kappaletta, aamu- ja iltapäivisin. Ensemble- ja ryhmälaulu-opetusta oli myös, mm. Martina Roosin kera. Lisäksi oli silloin tällöin mock auditioneita eli simuloituja koe-esiintymisiä ammattiohjaajien ja kapellimestarien kanssa, hyvää treeniä ja kokemusten ja näkemysten vaihtoa aukkareihin.

Samoin erilaisia mestarikursseja pitivät mm. Jemina Sillanpää, Eeva Kontu ja Samuel Harjanne, jonka kanssa itseasiassa oma vuosikurssimme aloitti syksyllä 2021 yhdeksänpäiväisellä kurssilla, johon osallistui vain 5 opiskelijaa, avoimen puolelta. Saimmepahan täsmäopetusta, mutta tämä olikin haaste koulutukselle, että teakkilaisten perusopetus jyräsi monasti MusTen jutut heidän aikatauluissa alleen. Covid aiheutti myös muutoksia, osittan treenattu lauluilta-produktio piti rajoitusten takia perua.

Mutta myös muutamista ulkomaalaisista opeista saatiin nauttia, mm. Sibelius-akatemiassa ohjannut Ken Cazan veti workshopin.

UMO Helsinki Jazz Orchestran Mistä sä diggaat -konsetti, joita esitettiin 8000:lle kasiluokkalaiselle Taidetestaajalle Savoy-teatterissa maaliskuussa. Oikealla kapellimesteri ja taiteellinen johtaja Ed Partyka. Kuva: Olli Nurmi

Miten työelämän ja koulunkäynnin yhdistäminen onnistuu?

Asun parinsadan metrin päässä TeaKilta, joten koulumatka on ollut ylellisen lyhyt, vaikka välillä on tullut viime tipassa punaisia päin tunneille reppu selässä juostua. Peruskoulumeininkiä!

Mulla opiskelut osui kiitettävään elonsaumaan, pääsin suurimmalle osalle tunneista. Tietysti välillä työt tai siviilielämä ajoivat opiskelun edelle. MusTe teki touko-kesäkuussa 2022 Addams Family -musikaalin hieman typistettynä versiona, mikä oli hieno satsaus. Produktion sijoittuminen niin myöhään keväälle vain aiheutti sen, että monelle tuli muita töitä ja sitten vahvistusta haettiin Sibelius-akatemian opiskelijoista, ja produktiota vetävä ohjaaja-opiskelijakin vaihtui Jermo Grundströmiin (joka nyt ohjasi saman teoksen Seinäjoelle).

Itse sain roolin Kansallisteatterin musiikkipainotteisesta Tritonus-näytelmästä ja jouduin luopumaan Addamsin pääroolista, mutta halusin olla silti mukana pienemmässä tehtävässä, vaikka se välillä kirpaisikin, ymmärrettävästi. Mutta ajattelin, että näin oli nyt tarkoitettu.

The Addams Family, 2022. Ohjaus: Jermo Grundström. Kuvassa Nea-Maria Alanko, Ville Saarenketo, Martin Iivarinen, Juha-Pekka Mikkola ja Eleonoora Martikainen. Kuva: Roosa Oksaharju

Miten luonnehdit suhdettasi musiikkiteatteriin ennen ja jälkeen koulutuksen?

Kunnioitus moniosaajia kohtaan on kasvanut. Broadway-slangissa triple threat tarkoittaa esiintyjää, jolta sujuu sekä laulu, tanssi että näytteleminen. Swingit, understudyt ja stand-byt tekevät kovaa työtä, joka vaatii timanttista ammattitaitoa ja asennetta. Vaikka olen koettanut vaalia monipuolisuutta näyttelijänä, niin näissä jutuissa taitoasiat ratkaisee, luultavasti itsellä nousisi aika nopeasti kädet pystyyn noiden haasteiden edessä.

Keskustelut tunneilla ja työpajoissa ovat olleet avaavia. Musikaaleissa voidaan käsitellä hyvin kipeitä ja moderneja aiheita. Genre elää tässä ajassa, mutta samaan aikaan tietty perinteisyys tai esiintyjien typecasting-vaatimukset luovat ristivetoa esimerkiksi Disney-musikaaleissa.

Koulutuksen vetäjät toisaalta avoimesti totesivat, että täällä keskitytään Broadway-tyyliseen tuotantoon, taitokeskeisesti. Täällä ei niinkään tutkita tai luoda uutta kotimaista musiikkiteatteria. Sen puolen asiasta olisi voinut alunperin ehkä tuoda selkeämminkin esiin. En tiedä onko suunnitteilla olevan maisterikoulutuksen tähtäin laajempi.

Mitä olet käytännössä oppinut?

Äänialani on laajentunut, olen saanut itsevarmuutta ja uusia värejä käyttöön. Mulle on sanottu, että olen korkea baritoni, joten sillä mennään. Hyvää äänen- ja kehonhuoltoa tämä on ollut. Käteen jäi pieniä oivalluksia sieltä täältä, esim. että tekniikka on yksi asia, ilmaisu ja tunne toinen, ja molempien tulee palvella toisiaan, ja tarinaa ja roolihahmoa. Perusjuttu, mutta välillä sen unohtaa. Ja tuli tutustuttua kymmeniin uusiin ihmisiin, oma musikaalitietämys ja biisirepertuaari kasvoi, nyt plakkarissa on ainakin 10 erilaista aukkaribiisiä.

Mähän oon näyttelijä, joka on pienestä pitäen rakastanut musikaaleja, mutta jonka laulutaidosta ei ole oikein tiedetty, vaikka silloin tällöin olen musiikkiteatteria tehnyt. Toivottavasti tää muuttuu nyt.

Mikä on ollut vaikeinta?

Steppaus! En ollut koskaan sitä päässyt aiemmin kokeilemaan, ja vanhojen musikaalileffojen fanina kuvittelin, että siitäpä vaan kipsuttelemaan. Se vaadittava tarkkuus ja keveys ei vain lähtenyt taittumaan, mutta onpahan nyt pientä etumatkaa siihen, miten paljon töitä tarvittaisiin jos kyseistä taitoa johonkin tehtävään tarttis. Shim Sham tosin oli hauskaa ja rentouttavampaa steppiä.

Mitä tanssimiseen yleisesti tulee, niin vakuutuin olevani enemmän Mover, joka on ulkomailla käytössä oleva termi esiintyjästä, joka osaa liikkua ja on fyysinen, muttei omaa tanssijan taitoja tai rutiinia eli tarvitsee enemmän aikaa ottaakseen juttuja haltuun, omalla tavallaan. Pätee varmaan moneen ns. perusnäyttelijään, ja siitäkin kannattaa olla ylpeä! Useimmilla musikaaliesiintyjillä on pitkää tanssitaustaa ennen teatterikoulutustakin, ja se tietenkin näkyy sekä taidoissa että asenteessa, he ovat oma lajinsa. Kun tajuaa, ettei jalka tai ääni tule koskaan nousemaan noin korkealle, mutta että sitten on muita vahvuuksia. Eli on oppinut lisää armollisuutta, että kaikki oppi on kotiinpäin, että tässä kilpaillaan vain itsensä kanssa. Vaikkakin aukkarimaailmassa hakijat joutuvat kilpailemaan rajallisesta määrästä rooleja... Toisaalta on tullut tajuttua, että kaikkiin musikaaleihin ei ole pakko hakea, sekin on helpottavaa. Että mihin kannattaa energiansa kohdistaa milloinkin.

Koitko arvokkaana sen, että koulutuksessa oli sekä perusopiskelijoita että ammatissa olevia?

Ilman muuta! Ikähaarukkamme oli jotain tyyliin 21—48 vuotta, se oli ilman muuta rikkaus. Ammattimme hienous on siinä, että se ei katso ikää, yhtä keskeneräisiä tai valmiita voidaan olla, eri asioissa vain. Enimmäkseen olen koettanut olla hiljaa ja oppia muilta. Välillä toki tuonut jotain omia kokemuksia keskusteluun, esim. miten kentällä olleena kokee asioita työnhausta tai produktioista, tai mitä havaintoja on tullut tehtyä itse silloin tällöin ohjatessa.

Hienoa oli päästä havaitsemaan sitä raikkautta ja keskinäistä arvostusta ja hienotunteisuutta, joka opetustilanteissa vallitsi, oli hienoa olla osallisena keskusteluissa mm. representaatiosta.

Osalla avoimen kautta tulleista konkareista oli näyttelijätaustaa, osalla enemmän laulajan tai tanssijan kokemusta, jokainen pääsi toivon mukaan kehittämään sekä vahvuuksiaan että tiedostamaan kehittämisen kohteita. Meidän jälkeemme aloittaneissa mustelaisissa esim. oli useampia SiBan musiikkikasvatuksen opiskelijoita, jotka eivät olleet tehneet paljon teatteria, niin jokainen kurssi varmaan on muovannut koulutuspainotuksia näköisekseen. Opettajat ovat käyneet kanssamme paljon dialogia.

Täytyy todeta vielä, että nuo Kokoksen vanhat tehdastilat ovat kyllä olleet aikanaan melkoinen lottovoitto Suomen taidekoulutukselle! Luokkia riittää, ja monikerroksisessa kompleksissa sokkeloisuudessaan on luonnetta ja hyvää patinaa. Vastikään kylkeen rakennettu uusi Kuvataideakatemia varmasti luo myös synergiaa. Toivottavasti Haapaniemenkatu säilyy käytössä vielä pitkään!

Meidän Näty-kurssin Exit-valokuvat muuten otti luonnonvalossa siinä TeaKin sisätorilla Laura Malmivaara joskus vuoden 2000 keväällä tai syksyllä, ja nyt astelen samojen puupalikoiden päällä ihmisten kanssa, jotka eivät olleet silloin syntyneetkään, niin onhan siinä hassua perspektiiviä.

Kuva: Laura Malmivaara

Mitä seuraavaksi?

Meillä on keväällä vielä yksi sisäinen lauludemo, johon ehdin töiden lomasta. Sitten saan kai tulostaa jonkun todistuksen 40 opintopisteestäni, jos haluan, tutkintoahan tästä ei synny, enkä sillä varmaan mitään tekisikään. Musikaalia myös pukkaa syksyllä, vierailen Kouvolan Teatterin Cabaret’ssa, sain valintakokeiden kautta roolin nuorena kirjailijana Cliff Bradshaw'na. Nyt kahtena keväänä pääsin juontamaan ja myös hiukan laulamaan UMO Helsinki Jazz Orchestran konserteissa Taidetestaajille, ne keikat tulivat MusTen kautta.

Kaiken kaikkiaan tää on ollut ihan mahtava kokemus, olen äärettömän kiitollinen ja etuoikeutettu. Koen saaneeni ison lahjan, ehkä jopa nuortuneeni. Luksushommaa!

Lue koko Ämyri-Taltratten 2/2023!