Muutos ei synny kohteliaisuudella – mitä kansainvälinen näyttelijäliittojen kongressi muistutti järjestäytymisen voimasta?

Viikko oli inspiroiva – ja välillä jopa tunteisiin käyvä. Oli liikuttavaa kuulla, miten eri maiden näyttelijät ja liitot ovat yhdessä sitoutuneet muuttamaan alaa paremmaksi. Pöydällä olivat ammattiliittojen ydinteemat: solidaarisuus, aktivismi, järjestäytyminen, tasa-arvo, diversiteetti sekä se, että näyttelijän ammatti olisi aidosti saavutettavissa taustasta tai varallisuudesta riippumatta. Toki puhetta oli myös äärioikeiston uhasta kulttuurille ja puolet ajasta puhuttiin tekoälystä, mutta se on aivan oman kirjoituksensa aihe.

Solidaarisuutta ja konkreettisia taisteluita

Viime vuosien aikana näyttelijät ovat lakkoilleet oikeuksiensa puolesta monissa maissa. Yhdysvalloissa elokuva- ja tv-ala seisoi kuukausia. Samaan aikaan yhdysvaltalaiset pelialan näyttelijät taistelivat sopimuksensa puolesta. Kanadassa on kamppailtu mainosalan työehtosopimuksesta ja Iso-Britanniassa valmistaudutaan vastaavaan. Käytäväkeskusteluissa muistettiin myös Uuden-Seelannin legendaarinen kamppailu Hobitti-elokuvateollisuutta vastaan ja lukemattomia muita neuvotteluita, valmiutta ja ääritilanteessa lakkoja eri puolilta maailmaa.

Tuntui, että jokaisella maalla on oma versionsa samasta tarinasta: mitään ei ole saatu ilman, että joku on ottanut riskin, seissyt kadulla ja istunut loputtomissa neuvotteluissa.

Näissä kaikissa on tarvittu kolmea asiaa:

1. Aktivismia: jäseniä, jotka ovat valmiita toimimaan.
2. Solidaarisuutta: luottamusta siihen, että kaikki seisovat yhdessä.
3. Ammattiliittojen valtavaa työpanosta: neuvotteluja, strategiaa ja sitkeyttä.

Influence vs. Power

Britannian Equityn johtaja Paul Fleming puhui paljon strategiamuutoksesta, jonka heidän liittonsa on tehnyt:

Ennen painopiste oli vaikuttamisessa (influence).
Nyt painopiste on voimassa ja vahvuudessa (power).

Vaikuttaminen on tärkeää, mutta usein hidasta: yleisen mielipiteen voittamista, poliitikkojen kohtaamista, kampanjointia, verkostoitumista ja viestintää. Tärkeää ja siistiä, jopa miellyttävää, mutta vaikutuksiltaan melko rajallista. Lainsäädännöllä voidaan korjata työn tekemisen ehtoja vain hyvin rajallisesti.

Ammattiliiton tehokkain vaikuttamisen keino on kollektiivinen sopiminen ja työehtosopimukset. Kollektiivisten sopimusten ja työehtosopimusten saavuttamiseksi tarvitaan Paulin mukaan voimaa ja vahvuutta (power).

Voima ja vahvuus taas syntyvät siitä, että järjestäytymisaste on korkea ja jäsenet ovat valmiita toimimaan, myös lakkoilemaan, jos tarpeen.

Markkinatalouden logiikka on selvä: yritysten tehtävä on tuottaa voittoa, ei maksimoida työntekijöiden työehtoja. Siksi työntekijöille on lainsäädännössä annettu oikeus järjestäytyä ja oikeus lakkoilla, sillä muuten tasapaino ei toteutuisi.

Lakko ei ole itseisarvo, mutta se on väline. Ilman varmuutta siitä, että jäsenet ovat valmiudessa neuvottelijat eivät saa edes neuvottelupöytää avattua. Kaikkialla maailmassa työehtojen parantaminen on vaatinut valmiutta tarvittaessa pysäyttää työ.

Paul tiivisti asian yksinkertaisesti: "Pitää opettaa näyttelijöitä sanomaan kollektiivisesti EI, vaikka se ei tunnukaan kivalta".

Oikeus järjestäytyä – etuoikeus, jota kaikilla ei ole

On myös hyvä muistaa, että kaikissa maissa nämä oikeudet eivät ole itsestäänselvyyksiä. Joissain maissa näyttelijöillä ei ole lainkaan oikeutta työsuhteisiin. Määräaikaiset työt on jopa lain mukaan pakko tehdä itsensätyöllistäjänä, jolloin ei ole oikeutta sopia kollektiivisesti eikä oikeutta lakkoilla. Kilpailulainsäädäntö asettuu työntekijän tielle.

Siksi solidaarisuus on kansainvälisissä keskusteluissa niin keskeistä. Yksi FIA:n tulevan kauden tehtävistä on edistää kaikille oikeutta sopia kollektiivisesti ja tarvittaessa lakkoilla. Meilläkin on tässä vielä tehtävää, sillä Euroopassa itsensätyöllistäjillä on oikeus sopia kollektiivisesti, mutta oikeus lakkoilla on epäselvempi.

Miksi solidaarisuus on näyttelijöille elintärkeää?

Kongressissa kuultiin puheenvuoroja näyttelijöiltä, jotka ovat tekemisillään vaikuttaneet koko ammattikunnan tulevaisuuteen. Moni painotti sitä, miten tärkeää on, että ne, joilla asiat ovat hyvin – vakaa työtilanne, näkyvyyttä, agentit – ovat valmiita taistelemaan myös niiden puolesta, jotka ovat heikommassa asemassa.

Työehtosopimukset hyödyttävät kaikkia. Ne luovat minimitason, josta lähdetään liikkeelle. Yhdysvalloissa myös kaikkein tunnetuimmat näyttelijät seisoivat lakkoriveissä, koska tiesivät, että ilman minimejä alalla olisi paljon vaikeampi elää.

Kongressissa kuullut puheenvuorot koskivat lakkoja, joilla pyrittiin korjaamaan jo olemassa olevia sopimuksia.

Suomessa tilanne on haastavampi juuri av-alalla: meillä ei ole työehtosopimuksia elokuva- ja tv-alalla eikä mainospuolella. Me aloitamme takamatkalta. Siksi on turha kuvitella, että saavuttaisimme mitään ilman yhteistä tahtoa, solidaarisuutta ja valmiutta toimia.

Tämä kongressi oli minulle muistutus siitä, että muutos ei synny kohteliaisuudella tai toiveilla. Mutta myös siitä, että näyttelijätkin voivat sanoa yhdessä ei ja vaatia itselleen parempia ehtoja. Muutos syntyy silloin, kun olemme valmiita seisomaan yhdessä ja käyttämään ääntämme – joskus myös pysäyttämään työn.

Solidaarisuus ei ole tunne – se on päätös toimia yhdessä.

Elina Kuusikko

Kirjoittaja on Näyttelijäliitto – Skådespelarförbundet ry:n toiminnanjohtaja. Näyttelijäliiton blogissa julkaistaan ajankohtaisia kirjoituksia näyttelijöiden edunvalvontaan liittyen.