Suvirannan talkoot
TERVETULOA SUVIRANNAN TALKOISIIN 27.-28.5.2023!
Näyttelijöiden kesäkoti Suviranta on Saimaan rannalla, 20 kilometriä Savonlinnan keskustasta sijaitseva luonnonkaunis lomakohde ja kurssipaikka, jonka toiminta pyörii liiton jäsenten ostamien lomien ja kurssien tuotoilla. Toimintaa organisoi liiton alaisuudessa Mimmi Lähteenojan Säätiön hallitus, joka myös koostuu liiton jäsenistä.
Suvirannan yleisen kunnossapidon hyväksi järjestetään vuosittain talkoot ennen kurssi- ja lomakauden alkua. Talkoissa mm. huolletaan piha- ja ranta-alueita, karsitaan risukoita ja kohennellaan yleisesti paikkoja, jotta kurssilaisten ja lomalaisten on kiva saapua kesän viettoon. Talkoilu käy tietysti samalla hyvästä ulkoilusta, hyötyliikunnasta kunkin kykyjen mukaan sekä pienestä arjen irtiotosta upeissa Järvi-Suomen maisemissa!
Tervetuloa siis Suvirantaan pariksi päiväksi tekemään yhteistä hyvää talkoohengessä ja samalla rentoutumaan kesän kynnyksellä!
Näyttelijäliitto kustantaa talkoolaisten yöpymiset ja aterioinnit (aamupala, lounas, päivällinen) talkoopäiviltä, joten itse ei tarvitse kuin ilmoittautua etukäteen ja ilmaantua paikalle. Liitto voi osallistua myös talkoomatkakuluihin kohtuullisella summalla. Kimppakyytejä kannattaa tietysti aina suosia ja sopia paikallisesti! Paikalle voi saapua jo perjantaina 26.5.

Talkoopäivän päätteeksi, maailman paras... Suvirannan vanha rantasauna!!!
Tämän vuoden talkoot järjestetään 27.-28.5.2023 (paikalle voi saapua myös jo perjantaina 26.5.)
Ilmoittautuminen alla olevasta linkistä. Viimeinen ilmoittautumispäivä 22.5.2023.