Harvinaisen lähelle päästävän roolityön tehnyt vuoden teatterinäyttelijä Ilkka Pentti luottaa perusasioihin: “Kaikki lähtee tekstistä”

Teksti: Anna Mellin
Kuvat: Karri Lämpsä / Kuopion kaupunginteatteri

Kun tavoitan tuoreen vuoden teatterinäyttelijän haastattelua varten puhelimella, toteaa hän melkolailla ensituimaan, että vastaukset tulevat todennäköisesti polveilemaan. Totean, ettei se haittaa.

Hyväntuulinen, pulppuava puhe jatkuu. Toisinaan pysymme aiheessa, välillä juttu taas vaihtuu viihdyttävästi jo seuraavaan ja palaa usein vielä takaisin alkuperäiseen. Ympyröitä sulkeutuu ja uusia avautuu. Välillä pohdimme yhdessä, mikä alkuperäinen kysymys oli.

Puhelimen toisessa päässä on kuopiolainen näyttelijä Ilkka Pentti, vuoden teatterinäyttelijä 2025.

“Voi niitä kollegoita!”, Pentti puuskahtaa iloisesti, kun kysyn miltä nyt tuntuu.

“Väsynyt, mutta onnellinen. Kuin vanha viidenkympin hiihtäjä päästessään maaliin toiseksi viimeisenä”, hän veistelee. “Palkinto herättää suurta kunnioitusta, varsinkin kun tietää, millainen kattaus meitä oli kollegoita, joiden kanssa kisattiin. Samalla tunnen myös onnistuneeni.”

Charlien rooli vaikutti

Palkinto myönnettiin Pentille hänen roolistaan Kuopion kaupunginteatterin näytelmässä Valkoinen valas, joka sai ensi-iltansa viime vuoden elokuussa. Pentti tekee elämänsä roolin sulkeutuneena, kotiinsa eristäytyneenä ja sairaalloisen ylipainoisena Charliena, joka yrittää löytää uudelleen yhteyden tyttäreensä.

Valkoinen valas on osittain kirjailija Samuel D. Hunterin omakohtaisiin kokemuksiin perustuva näytelmä rakkauden kaipuusta, hyväksynnästä ja ihmisyyden hauraudesta. Nykyaikaista amerikkalaista puhedraamaa on myös kuvailtu koskettavaksi ja äärimmäisen rehelliseksi.

Pentin mukaan teksti pitää sisällään paljon törmäilyä ja teräviä huomioita nyky-yhteiskunnasta. Valaan kyydissä matka on taittunut mielekkäästi.

“On uitu pitkä matka hienosti ja hyvin sekä samalla saatu kerrottua tämän näytelmäkirjailijan tarina tavalla, jonka yleisö on ottanut itselleen ja mahdollisesti myös kokenut, jotain sellaista, jonka kanssa he pääsevät taas jonkun askeleen eteenpäin”, hän kertoo.

Näytelmässä näyttelivät Pentin lisäksi myös Riina Björkbacka, Santeri Niskanen, Sari Harju ja Sari Happonen.

Pilli suussa kampaamossa

“Tässä tulee opettelemista”, Pentti tiesi nähtyään näytelmän tekstin. Sivuja oli paljon, etenkin helppolukuisella fonttikoolla laskettuna.

Kuudenkymmenen ikävuoden kolkutellessa Pentti myös tunsi jo omat rajansa ja arveli, ettei muisti enää toimisi aivan samalla tavalla kuin aikaisemmin.

“Totesin, että tämä menee nyt varmasti hittaasti, mutta pannaan kaukokiitoon tilaukseen, niin kyllä se sieltä tulee ennemmin tai myöhemmin. Ja näköjään sitten tulikin”, hän sanoo.

Ohjaaja Mikko Rantanivan kanssa yhteinen tekeminen meininki löytyi nopeasti, onhan Rantanivakin ammatiltaan myös näyttelijä.

“Hän osaa asemoida itsensä näyttelijän paikalle. Hän tietää, millaista on tällaisen tekstimassan haltuun saaminen ja millaista työtä se vaati. Mikko osasi lempeästi auttaa siinä, miten tekstiin pääsi kiinni ja olla kärsivällinen ja luottavainen, että kyllä se sieltä tulee. Tärkeintä oli ohjaajan, näyttelijöiden ja muun työryhmän välinen luottamus”, Pentti kertaa.

Myös Charlien puvun valmistus oli aikaa vievää. Koesovituksia oli monia. Puvustossa tutkittiin ihmisen fysiologiaa, jotta keveillä materiaaleilla saataisiin aikaan massiivinen ulkonäkö. Valmiin puvun massa on vain noin kymmenen kiloa.

Lisäksi Pentti istuskeli kampaamossa suussa olevan pillin läpi hengitellen, naama täynnä kipsiä. Tälle kipsivalokselle rakennettiin silikoninahkainen kasvonaamio. Silikoninen kaula- ja kasvoproteesi toteutettiin teatterin omana työnä maskeeraaja Sanna Virkkulan ja tarpeistovalmistaja Jukka Horsmanheimon kanssa.

Pentin mukaan 200–300 kiloiseksi kirjoitetttua hahmoa lähestyttiin mahdollisimman todentuntuisesti, esimerkiksi olemuksen ja liikkeen kautta, ei missään nimessä karrikoiden.

“Ajatus sensitiivisyydestä ja erityisesti kehosensitiivisyydestä oli takaraivossa, eikä roolia lähdetty lyömään lekkeriksi”, hän toteaa.

Paikalleen sidottu roolityö herkisti kollegat

Pentin roolisuoritusta vetäytyvänä Charliena kehutaan harvinaisen lähelle päästäväksi näyttelijäntyöksi – samaan hengenvetoon todeten, että vaikutelma luodaan todella pienellä ilmaisulla. Lähes paikalleen sidottu roolityö paljastaa kollegoiden mukaan kirkkaan ajatuksen ja herkkyyden tavalla, joka puhuttelee katsojaa.

“Rooli on kirjoitettu niin, että suurin piirtein koko näytelmä tapahtuu istualtaan. Istutaan sohvalla ja pyörätuolissa”, Pentti sanoo.

Pentti kuvaa, että näytelmä tiivistyy kaikkein tärkeimpien asioiden äärelle tuodessaan esiin havaintoja kohtaamisesta ja kohtaamattomuudesta.

“Ehkä se on sitten soittanut kelloja, kun yhtäkkiä tajuaa, että ihmiset ei enää nykyään oikein kohtaa toisiaan. Tässä näytelmässä taas näytetään, miten tärkeää olisi kohdata ja ottaa vastaan ihminen sellaisena kuin hän on, eikä torjua milloin mihinkin omiin syihin vedoten”, hän pohtii.

Jo harjoittelun alkupuolella näytelmä alkoi puhutella Penttiä nimenomaan erityisen läsnäolon kautta. Hän kertoo, että työryhmä pyrki saamaan esitykseen mukaan lämpöä ja myötäelämistä, vaikka hahmot olivatkin ilmeisellä törmäyskurssilla.

“Tietysti näytelmässä kärjistetään hahmojen kautta sitä, mitä kukakin edustaa, mutta silti nämä ihmiset, jotka edustavat eri asioita, voivat kuitenkin olla toistensa kanssa läsnä ja kohdata. Ehkä se on sitten koskettanut ihmisiä ja katsojia.”

Yli 100 ensi-iltaa uran aikana

Charlien roolin lisäksi Pentti on ehtinyt näytellä uransa aikana runsaslukuisen joukon muitakin rooleja. Valmistuttuaan teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta vuonna 1991, Pentti työskenteli ensin Kajaanin kaupunginteatterissa vuoteen 1995. Samana vuonna tie vei kuitenkin takaisin synnyinkaupunkiin Kuopioon, jonka kaupunginteatterissa hän on työskennellyt kiinnitettynä näyttelijänä siitä lähtien.

30 vuotta ja yli 100 ensi-iltaa myöhemmin olemme nyt tässä.

“Silloin kun menin taloon, niin johtajat olivat huomattavasti vanhempia. Nyt se on kääntynyt toiseen suuntaan”, hän summaa.

Näyttelijäntyön ohjenuoranaan Pentti lainaa isäänsä Leo Penttiä, joka teki myös elämäntyönsä näyttelijänä.

“Minun isäni sanoi silloin aikoinaan kun pääsin kouluun, että kaikki lähtee tekstistä. Joku kirjoittaa ja sitten näyttelijän pitää vaan selvittää, että mitä se on halunnut sillä sanoa. Tämä on mielestäni erittäin vahva ohjenuora”, Pentti kertoo.

Oivalluksia näyttelijäntyöstä on tarttunut matkaan isojen elämänmuutosten lisäksi myös arkisissa tilanteissa. Jo edesmenneen kollegan Mauri “Mami” Saikkosen onnistui kerran pukukopissa yllättää Pentti osuvalla heitollaan.

“Istuimme samassa pukkarissa, Mami pukuhuoneen peilin edessä. Hän väsäsi itselleen kookasta kipsinenää roolia varten”, hän kertoo.

Sitten hän kääntyi Penttiä kohti ja totesi: “Muista Ilkka, että pienesti, aidosti ja uskottavasti”.

Edelleen väkerrellen ison kipsinenänsä kanssa. Tilanne oli niin koominen, että se on piirtynyt Pentille elävästi mieleen.

Ja jäänyt ohjeeksi, josta voi myös omaan työhönsä ammentaa.