Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Ehdokkaat vuoden elokuvanäyttelijäksi ja vuoden televisionäyttelijäksi julkistettu

Julkaistu:

Näyttelijäliitto on asettanut ehdokkaat vuoden elokuvanäyttelijäksi ja vuoden televisionäyttelijäksi. Ehdolla olevat näyttelijät ovat viimeisen vuoden aikana tehneet mieleenpainuvia ja vaikuttavia rooleja niin valkokankaalla kuin televisiossakin. Jäsenäänestys on auki 5.–15.11.2026.

Vuoden elokuvanäyttelijäehdokkaat
Kandidaterna för Årets Filmskådespelare

Eero Aho elokuvasta Kalevala: Kullervon tarina
Jonna Järnefelt elokuvasta Huutamisen taito
Juha Kukkonen elokuvasta Don Quijote Barcelonassa
Miro Lopperi elokuvasta Orava
Alina Tomnikov elokuvasta Huutamisen taito

Vuoden televisionäyttelijäehdokkaat
Kandidaterna för Årets TV-skådespelare

Saga Sarkola sarjasta Nainen joka katosi
Sofia Smeds sarjasta Atlantis Pasila
Roosa Söderholm sarjasta Kylmä kausi
Jani Volanen sarjasta L/over ikuisesti minun
Reetta Ylä-Rautio sarjasta Kylmä kausi

Ehdokkaat on valittu tuotannoista, jotka on julkaistu Suomessa 1.10.2025–30.9.2026 välisenä aikana.

Molemmat palkinnot jaetaan 29.11.2026 tekijänoikeusjärjestö Avate Audiovisuaalisen alan tekijät ry:n vuosijuhlassa Helsingissä. Palkinnot rahoitetaan tekijänoikeusjärjestö Kopioston tilittämistä av-teosten kollektiivikorvauksista.

Omrösting för Årets Filmskådespelare och Årets TV-skådespelare

Kandidaterna har valts ur produktioner som har utkommit i Finlands mellan 1.10.2025–30.9.2026.

Bägge priser delas ut den 29.11.2026 vid upphovsrättsorganisationen Avate Audiovisuaalisen alan tekijät rf:s årsest i Helsingfors. Prisen finansieras av AV-verkens kollektiversättningar, som administreras av upphovsrättsorganisationen Kopiosto.

Vuoden elokuvanäyttelijäehdokkaat
Kandidaterna för Årets Filmskådespelare

Eero Aho elokuvasta Kalevala: Kullervon tarina

Eero Ahon rooli Untamona kehittyy hienosti kylmäverisestä tappajasta rakastavaksi kasvatti-isäksi. Roolityö on fyysinen ja täynnä maskuliinista alkuvoimaa, mutta Untamon kokema syyllisyys ja ristiriitaiset tunteet paljastavat hahmosta myös herkän ja inhimillisen puolen. Järkälemäisen komea työ.

Eero Ahos roll som Untamo utvecklas fint från en kallblodig mördare till en kärleksfull fosterfar. Rollarbetet är fysiskt och fullt av maskulin urkraft, men den skuld och de motstridiga känslor som Untamo upplever blottar även en känslig och mänsklig sida hos karaktären. Ett monumentalt stiligt arbete.

Kuva/foto: Ilkka Saastamoinen

Jonna Järnefelt elokuvasta Huutamisen taito

Jonna Järnefelt rakentaa järisyttävän hienon roolikaaren psykoterapeutille, jonka oma mieli alkaa romahtaa. Läsnäolo ja rauha kameran edessä on voimakasta, ja hahmon sisäinen myllerrys ja pelkotilat välittyvät katsojalle vaivattomasti. Vereslihalla olevan ihmismielen purkautuminen.

Jonna Järnefelt bygger en omtumlande stark båge hos rollen som psykoterapeuten vars eget psyke börjar rämna. Närvaron och lugnet inför kameran är stark och rollpersonens inre kaos och rädslor förmedlas utan ansträngning till tittaren. En urladdning av ett hudlöst blottat människopsyke.

Kuva/foto: Laura Malmivaara

Juha Kukkonen elokuvasta Don Quijote Barcelonassa

Juha Kukkosen karhean lämmin roolityö alkoholismin kanssa kamppailevana Ollina Barcelonan kaduilla on uskottava ja herättää valtaisaa myötätuntoa. Espanjaksi näytelty, vivahteikas lopputulos viestii vahvasta sitoutumisesta ja syvästä paneutumisesta roolihenkilön elämään ja mielenmaisemaan.

Juha Kukkonens grova och varma rollarbete som Olli, som kämpar med sin alkoholism på Barcelonas gator, är trovärdigt och väcker otrolig medkänsla. Det spanskspråkiga nyanserade slutresultatet vittnar om starkt engagemang och fördjupning i rollpersonens liv och inre värld.

Kuva/foto: Victor Mendiola / Mironlibre

Miro Lopperi elokuvasta Orava

Miro Lopperi onnistuu erinomaisesti ensimmäisessä pääroolissaan ja sisäistää elokuvan omaleimaisen tyylilajin taidokkaasti. Herkkä ja riisuttu roolityö on hieno tutkielma ihmisestä, joka joutuu ensimmäistä kertaa kohtaamaan luonnon ja eläimen itsessään. Lopperin monipuolinen ilmaisu saa roolissa uusia sävyjä.

Miro Lopperi lyckas utmärkt i sin första huvudroll och fångar skickligt filmens säregna stil. Det känsliga och avskalade rollarbetet är en vacker studie i en människa som för första gången måste möta naturen och djuret inom sig. Lopperis mångsidiga uttryck får i rollen nya nyanser.

Kuva/foto: Tero Ahonen

Alina Tomnikov elokuvasta Huutamisen taito

Alina Tomnikov tekee Huutamisen taito -elokuvassa tarkkanäköisen ja vivahteikkaan roolityön. Heloisa on ristiriitainen hahmo, joka on yhtä aikaa antagonisti ja uhri, ja Tomnikov virittää tämän jännitteen hienovaraisesti ja uskottavasti. Rohkea roolityö tekee hahmosta yhtä aikaa vaikean, ymmärrettävän ja inhimillisen.

Alina Tomnikov gör i filmen Huutamisen taito ett skarpsynt och nyanserat rollarbete. Heloisa är en motstridig karaktär som samtidigt är både antagonist och offer. Tomnikov skruvar finkänsligt och trovärdigt upp denna spänning. Ett modigt rollarbete gör rollfiguren samtidigt svår, förståelig och mänsklig.

Kuva/foto: Marika Rosengård

Vuoden televisionäyttelijäehdokkaat
Kandidaterna för Årets TV-skådespelare

Saga Sarkola sarjasta Nainen joka katosi

Saga Sarkolan esittämä Maura kantaa mukanaan nuoruuden traumoja, joiden synnyttämät tunteet ja patoutumat pysyvät tiukasti pinnan alla. Ulkoisen hallinnan alta paljastuu hauras ja haavoittunut ihminen. Nurkkaan ajetun, oikeutta peräänkuuluttavan ihmisen hätä välittyy Sarkolan silmistä katsojalle kuin apua huutaen.

Saga Sarkola spelar Maura, som bär med sig ungdomens trauman och håller de förtryckta känslorna som medföljer djupt under ytan. Bakom den kontrollerade fasaden avslöjas en skör och sargad människa. Paniken och nödropet från en in i ett hörn jagad människa förmedlas genom Sarkolas ögon till tittaren, som om hon verkligen skulle ropa på hjälp.

Kuva/foto: Marika Rosengård

Sofia Smeds sarjasta Atlantis Pasila

Sofia Smedsin roolityö koulukiusattuna, neuroepätyypillisenä älykkönä on tarkkarajaisesti rakennettu, koskettava ja tunnistettava. Puheen rytmi, hengitys ja fyysinen ilmaisu luovat hahmolle omaleimaisen, paikoin karikatyyrimäisen olemuksen, joka on silti täysin uskottava. Komediallinen tarkkuus on huippuluokkaa.

Sofia Smeds rollarbete som mobbad, neuroatypisk intellektuell är precist uppbyggt, berörande och igenkännbart. Talets rytm, andningen och den fysiska gestaltningen skapar en säregen, ställvis karikatyraktig habitus åt rollfiguren, men som ändå är helt trovärdig. Den komiska precisionen är i toppklass.

Kuva/foto: Marika Rosengård

Roosa Söderholm sarjasta Kylmä kausi

Roosa Söderholm tekee Kylmä kausi -sarjassa vahvan ja tinkimättömän roolityön. Annan rooli on fyysisesti ja henkisesti vaativa, mutta Söderholm kantaa sen vaikuttavalla varmuudella, herkkyydellä ja voimalla. Roolisuoritus on yhtä aikaa vaikuttava urheilijakuvaus ja koskettava henkilökuva.

Roosa Söderholm gör ett starkt och kompromisslöst rollarbete i serien Kylmä kausi. Annas roll är fysiskt och mentalt krävande, men Söderholm bär den med imponerande säkerhet och kraft. Rollprestationen är samtidigt en imponerande beskrivning av en idrottare och ett berörande personporträtt.

Kuva/foto: Mitro Härkönen

Jani Volanen sarjasta L/over ikuisesti minun

Jani Volasen juureva roolityö tuo taidokkaasti esiin meissä kaikissa asuvia ristiriitaisuuksia asettamalla ne katsojan suurennuslasin alle tarkasteltavaksi. Volanen muuntautuu synkänpuhuvaan ja jopa pelottavaan rooliinsa erinomaisesti, piirtäen näkyville hyytävän ja arvaamattoman manipuloijan.

Jani Volanens jordnära rollarbete tar skickligt fram de motsättningar som finns inom oss alla genom att placera dem inför tittaren att beskåda genom ett förstoringsglas. Volanen förkroppsligar utmärkt sin hotfulla och till och med skrämmande roll, och målar fram en iskall och oförutsägbar manipulatör.

Kuva/foto: Olivier Vigerie

Reetta Ylä-Rautio sarjasta Kylmä kausi

Reetta Ylä-Rautio on valovoimainen näyttelijä, jonka valloittava energia ja herkkyys huokuvat Kylmä kausi -sarjan roolityöstä. Rooli hiihtomaajoukkueen nuorena lupauksena, joka kipuilee isänsä asettamien paineiden ja omien tarpeidensa välillä, on tarkka, elävä ja koskettava.

Reetta Ylä-Rautio är en strålande skådespelare, vars fängslande energi och känslighet genomsyrar hennes rollarbete i serien Kylmä kausi. Rollen som skidlandslagets unga framtidshopp, som slits mellan pressen från sin pappa och sina egna behov, är precis, levande och berörande.

Kuva/foto: Anni.jpeg

Nyt on aika palkita audiovisuaalisissa rooleissa onnistuneita kollegoita – muista äänestää suosikkiasi!

Nu är det dags att belöna kollegor som har lyckats i sina audiovisuella roller – kom ihåg att rösta på din favorit!

Asiasanat

Sinua voisi kiinnostaa myös