Tekoälykatsaus: Everything not saved will be lost

Teksti: Topi Kohonen
Kuva: Via Ramstén

Nykyhetken dystopia: epävarmuus totutusta ja tulevasta

2020-luvulla otsikoihin on noussut keskustelua syväväärennöksistä (deepfake) ja tekoälynäyttelijöistä (mm. Tilly Norwood), kokonaan tekoälyllä tuotetuista audiovisuaalisista teoksista (mm. intialainen elokuva Naisha, 2025) sekä tekijänoikeuskysymyksistä tekoälyn koulutuksessa. Yle mm. uutisoi 16.8.2026, että ”Vanhat kirjat voivat päätyä tekoälyn ruoaksi”. Fyysisiä, epätrendikkäitä ja kierrätysongelmaisia kirjallisia teoksia on siis haalittu ja syötetty tekoälyn koulutukseen sekä silputtu jälkikäteen. Fyysisten tallenteiden häviämisen trendi liittyy vahvasti myös kaikkiin suoratoistokirjastoihin. Väkisinkin ajautuu pohtimaan Heinrich Heinen näytelmästä Almansor (1823) alun perin irroitettua sitaattia: ”Se oli vasta pelkkää alkusoittoa; kun poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä.”

Tekoälyyn liittyvät tekijänoikeusrikkeet ovat tähän päivään tultaessa koskeneet kaikkia taiteen aloja, ja tekoälymalleilla tehdään jo todella ”uskottavaa ja aitoa” materiaalia myös suomeksi. Jos emme vielä olekaan täysin massatuotettujen tekoälyteosten maailmassa (mainokset lienevät lähimpänä tätä todellisuutta), olemme hyväksyneet kysymättä tekoälyn ”tehostamaan” tuotantoja. AV-teosten kuvausvaiheessa on totuttu mokien kohdalla tokaisemaan: ”Postissa tavataan!” Nykyään tokaisu kuulunee: ”Tekoäly hoitaa.”

Tekoäly voi korvata jälkiäänitykset. Se kykenee muokkaamaan näyttelijän ilmeitä ja eleitä, jopa lokaatioita, mikä tekee uudelleenkuvaukset tarpeettomiksi. Massakohtausten avustajat korvautuvat tekoälyhahmoilla. Teosten mainoskuvia voidaan muokata jopa niin, että esiintyjä itse ei tunnista kuvasta esittämäänsä hahmoa omakseen. Mainoskasvoiksi voidaan myös herättää henkiin esim. Nobel-fyysikoita. Mitä tämän jälkeen?

Demokratian nimissä hyväksyttyjä rikoksia, toistaiseksi

On sanottu, että ”tekoäly demokratisoi AV-alan” – ja kyllä, jokainen voi käytännössä tehdä tekoälyteoksia lähes ilmaiseksi omilla laitteillaan. Tämä on johtanut myös rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin mm. tekoälyllä tuotetun pornon ja eroottisen materiaalin suhteen. Käytännössä siis kenestä tahansa, josta on tarpeeksi kuvia, liikkuvaa kuvaa, ääntä, ynnä muuta biografista tietoa netissä, voidaan lähes vaivatta luoda syväväärennöksiä. Katseeni kääntyy freelancerina näyttelijähakuportaaleihin.

Oleellista on myös ymmärtää, että nykyinen web2:ksi kutsuttu internet toimii näin: kun lataat materiaalia itsestäsi nykyiseen internettiin (eli datakeskuksien syövereihin kuluttamaan luonnonvaroja), sen materiaalin, eli datan, omistaa palvelimen ylläpitäjä, tekijänoikeudet erikseen. Ja vaikka sanoisi, että dataani ei saa käyttää tekoälyn kouluttamiseen, voiko koskaan olla varma,
ettei niin tapahdu? Nykyiset tekoälymallitkin koulutettiin keneltäkään mitään kysymättä. Yksi tulevaisuusskenaario onkin, että tekoäly tuhoaa totutun tekijänoikeusjärjestelmän kokonaan. Tekoälyn kehitys on voimakasta sekä salattua, joten regulaatio on väistämättä aina myöhässä, kuten missä tahansa innovatiivisessa rikoksessa. EU on kuitenkin regulaation suhteen ollut reaktiivisen proaktiivinen verrattuna muuhun maailmaan, siinä missä Euroopassa ei puolestaan ole toistaiseksi omia suuria tekoälymalleja.

Tekoälytehostettu esittävän taiteen kenttä

Utooppisesti tekoäly lupaa rajattomia mahdollisuuksia, ja jotkut näyttelijät ovatkin rohkeasti luovuttaneet omaa työtään/identiteettiään tekoälylle sopimuksin ja toivottavasti oikeasuhtaisin korvauksin, esimerkiksi äänikirjapalvelujen kohdalla. Ehkä utooppisen tulevaisuuden näyttelijä on ottanut deepfaket haltuunsa ja hänellä on käyntikorttinaan oma web3-lohkoketjuihin perustuva NFT-avatar, jota myydä eteenpäin tekoälyn pyörittämiin roolituspalveluihin. Tai hänellä on apunaan oma tekoälyagentti, joka sparraa työnhaussa ja harjoituttaa repliikkejä ja lauluja. Tai… ?

Tekoälyä ei voi enää estää, välttää tai kieltää.

Teatteri on kuitenkin ollut olemassa lukuisista kuolinuhkauksista huolimatta tuhansia vuosia, vaikka esitykset eivät jätä jälkeensä muuta kuin muistoja ja kokemuksia sekä lukemattomia käsiohjelmia. Tekoälyteatteri kuulostaakin toistaiseksi absurdilta. Tekoälyavusteiset ohjelmistosuunnittelut tai näyttelijävalinnat tuskin toisivat nykyisyyteen verrattuna mitään uutta. Mutta vaikkei 1700–1800-lukujen teollinen vallankumouskaan koskenut teatteria suoraan, vaikutti se teatteriin välillisesti. Tehokkaan tehdastoiminnan hierarkiat loivat esimerkiksi ohjaajan ja johtajan ammattikuvat – syntyi ”teatteritehtaita”. Myös teknologian kehitys on vaikuttanut aina kaikkeen taiteeseen, myös näyttelemiseen. Esimerkiksi neljättä seinää ei rakennettu vain realismin kautta. Siihen vaikutti oleellisesti myös teatterivalaistus, jolla sokaistiin yleisön olemassaoloa näyttelijältä. Jotain siis tapahtuu myös teatterissakin: joko Terminaattori-suurmusikaali, esiintyjien puhutun kielen muokkaus tekoälyavusteisesti mikityksen kautta ja/tai välillisesti koko näyttelijäkentän ”tehostettu” freelance-alustatalouspohjaisuus.

Tekoälyä ei voi enää estää, välttää tai kieltää, vaikka se kolmas tekoälytalvi tulisikin ja jarruttaisi kehitystä. Jokaisen onkin syytä tutustua arkisiin tekoälyihin ja muistaa kritiikki jatkuvasti. Tekoäly ei (toistaiseksi) meitä tuhoa, mutta ihminen, joka käyttää tekoälyä vastuuttomasti, voi sen tehdä. Kehitys johtaa meitä totaaliseen tuntemattomaan, mutta tuntemalla se paremmin voimme ehkä vaikuttaa sen kehitykseen. Vai voimmeko? En tiedä. Eikä tunnu tietävän kukaan muukaan. Yritettävä kuitenkin on, koska lopulta kaikki mitä ei säästetä, häviää.