Työharjoittelu opetti paljon – mutta herätti myös joukon kysymyksiä

Kaksi anonyymia Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskellutta näyttelijää kertoo, millaista oli tehdä työharjoittelua ammattiteatterin musikaalissa ja mitä he olisivat omalta harjoittelultaan toivoneet. Molemmat harjottelut on suoritettu vuoden 2015 jälkeen.

Arvokas kokemus, mutta kuka ottaa kopin?

Omat fiilikseni opintojen aikaiseen työharjoitteluun ovat ristiriitaiset. Sain aivan äärettömän tärkeää työkokemusta ja täytettä muuten niin tyhjään CV:seeni, mutta samalla olin kuitenkin halpaa (ja ilmaista) työvoimaa teatterille. Valitettavasti omasta työharjoittelustani puuttui pedagogisuus. Toki omista opinnoistani on jo hetki, enkä tiedä mikä nykytilanne tällä hetkellä on.

Suoritin oman työharjoitteluni erään teatterin musikaalituotannossa. Sain työharjoittelun avoimen koe-esiintymisen kautta, jossa raati tiedusteli yksilövaiheessa, oliko minulla vielä harjoitteluita jäljellä. Olin ensemblessä ja minulla oli myös understudyvastuu. Olin kuin tavallinen vieraileva näyttelijä palkattuna musikaaliproduktioon, ilman palkkaa toki. Harjoituskaudesta me harjoittelijat emme saaneet palkkaa lainkaan. Näytöskorvaukseni oli 70 % summasta, joka oli understudyvastuuni takia hieman A-rooliminimiä korkeampi. Kuitenkin saman teoksen toisen harjoittelijan näytöskorvaus oli 70 % B-roolin minimistä, vaikka hän toimi teoksessa swinginä oman ensembletrackinsä lisäksi. Tuotannossa ensembleä käytettiin paljon, joten sain todella tehdä, yhdistää ja käyttää kaikkea koulussa oppimaani. Opin myös runsaasti työharjoittelun aikana. Koin onnistumisia niin omalla trackillani kuin varallaolotehtävässäni.

Oma kritiikkini työharjoitteluani kohtaan on nimenomaan pedagogisuudessa. Kukaan koulusta ei tullut katsomaan harjoituksiamme, työharjoittelusta ei koulussa kyselty, enkä saanut rakentavaa tai ohjaava palautetta koululta tai teatterilta. Oma kokemukseni oli, että harjoittelun toteutuminen oli tärkeää. Ei miten se toteutuu. Kuitenkin työharjoittelun pedagogisuus takaa sen, että harjoittelu on opintojakso eikä pelkkää ilmaista tai halpaa työvoimaa.

On kätevää laittaa työharjoittelijat understudy- tai swingtehtäviin, koska heille ei tarvitse maksaa harjoituskauden aikana tehdystä työstä palkkaa. Itse olin myös oman varallaolotehtäväni kanssa aika yksin. Minulla ei ollut työkaluja varallaolotehtävään, enkä saanut koululta tai taiteelliselta työryhmältä tukea tai ohjeistusta tehtävään. Minun onnekseni roolin varsinainen näyttelijä piti pienestä harkkarista hyvän huolen. Olisiko tämän pitänyt olla roolin varsinaisen näyttelijän vastuulla? Ei.

Kuitenkin olen iloinen, että sain suorittaa työharjoitteluni kyseisessä tuotannossa. Tuotanto jäi minulle tärkeäksi kokemukseksi ja olen ylpeä omasta mukana olostani. Valmistumisen jälkeen olen myös työllistynyt hyvin ja saanut olla usein mm. varallaolotehtävissä. Uskon, että osittain harjoitteluni takia. En halua kuitenkaan kiitollisuudellani vesittää tämän jutun pointtia. Teattereiden ja koulun on tarjottava opiskelijoille parempi harjoittelukokemus, jos TAMKin opiskelijoita halutaan musikaalituotannoissa käyttää. Haluan perään kuuluttaa harjoitteluiden pedagogisuutta ja vastuullisuutta. Kuka ottaa koppia? Koulu vai teatteri? Molemmat?

Kun opiskelijalta odotetaan ammattilaisen varmuutta

Opiskeluni aikana sain mahdollisuuden tehdä työharjoittelun ammattiteatterin musikaalissa. Kyseinen teatteri oli tehnyt koulumme kanssa sopimuksen, että he ottavat tietyn määrän opiskelijoita tekemään työharjoittelun musikaalin ensemblessä. Lisäksi opiskelijoille annettiin myös understudy- ja swing-tehtäviä. Teatteri järjesti koulumme opiskelijoille erikseen oman koe-esiintymisen. Minut valittiin ensembleen ja harjoituskauden alkaessa sain kuulla olevani myös understudytehtävässä. Produktioon mukaan pääseminen tuntui uskomattomalta ja olimme kaikki mukaan valitut järisyttävän innoissamme. Työharjoittelu ammattiteatterin musikaalissa olisi mieletön kokemus ja näimme sen myös uran kannalta tärkeänä mahdollisuutena. Ammattiproduktiot ovat todella haluttuja työharjoittelupaikkoja, joihin kaikki eivät pääse.

Harjoitusten alkaessa minua, meitä kaikkia opiskelijoita, jännitti. En muista, että olisimme saaneet minkäänlaista perehdytystä teatterin työtapoihin tai esimerkiksi siihen, mitä meiltä käytännössä odotettiin understudyina. Meille ei myöskään esimerkiksi tehty kierrosta teatterin tiloissa ja harjoituskaudella en edes tiennyt, missä pukuhuoneeni oli. Koin, että meidän opiskelijoiden oletettiin jo tietävän kaiken ja kohtasin tilanteita, joissa hämmästeltiin, ettei kukaan ollut kertonut meille jostain asiasta. Kaikki selvisi vähitellen tekemisen lomassa. Ehkä ajattelin, että nämä asiat pitäisi jotenkin tietää tai halusin näyttää tietäväni enemmän kuin tiesin. Halusin todistaa, että olen paikkani arvoinen, enkä halunnut vaikuttaa amatööriltä.

Meistä jokainen opiskelija teki lopulta ensemblen lisäksi myös swingin ja understudyn tehtäviä isoissa ja pienissä rooleissa, jotka toivat paljon vastuuta ja lisätyötä. Koska teimme työharjoittelua, meille ei maksettu palkkaa harjoituskaudelta. Teatteri säästi tällä ratkaisulla luonnollisesti paljon rahaa. Näytöksistä meille maksettiin 70 % A-roolin minimistä. Esityskausi musikaalista kesti niin pitkään, että yhdessä vaiheessa harjoittelun työtunnit ja opintopisteet olivat jo täyttyneet, minkä jälkeen kuitenkin teimme edelleen näytöksiä harjoituspalkalla. Vasta kun opiskelijoiden kesken tajusimme työharjoittelun päättyneen ja otimme asian esille tuotannon kanssa, aloimme saada normaalia palkkaa näytöksistä. Kyseinen työ oli ensimmäinen understudytehtäväni ikinä ja minusta oli hienoa, kun pääsin treenaamaan kohtauksia ohjaajan kanssa ja että minuun ja opiskelukavereihini kohdistettiin luottamusta. Kuitenkin tehtävä toi paineita. Muistan kun kerran treeneissä minun piti suudella vastanäyttelijääni enkä tiennyt, miten sellaista kohtausta kuului harjoitella. Ohjaaja neuvoi vain ruveta suutelemaan ja se tuntui oudolta ja sopimattomalta.

Minulle myös jäi epäselväksi, millainen työsuhde understudylla on itse roolin tekijään ja jännitin kysyä häneltä rooliin liittyvistä asioista, sillä pelkäsin jotenkin astuvani hänen varpailleen. Minulla tai kellään muullakaan understudylla ei ollut näytöskaudella sovittuja näytöksiä, vaan teimme roolit vain sairastapauksissa. Niin sanottu understudy-ensi-iltani tapahtui aivan musikaalin esityskauden loppusuoralla, kun omasta harjoitusläpimenostani oli kulunut jo todella pitkä aika. Roolin näyttelijä sairastui ja sain tietää vain muutama tunti ennen näytöstä, että minun täytyy tehdä rooli sinä iltana. Olin kauhuissani. Olin koko suorituksen ajan aivan paniikissa ja yritin vain selviytyä. Lopulta suorituksen jälkeen stressi purkautui voimakkaana itkuna. Jälkeenpäin ajateltuna en koe tätä kyseistä esitystä ammatillisesti arvokkaana kokemuksena ja toivon, etten olisi joutunut tuollaiseen tilanteeseen varsinkaan niin nuorena ja kokemattomana. Toivon nyt ammattilaisena, että joku tuotannosta olisi tiedostanut, että teen rooliin ensimmäistä kertaa, kysynyt, tarvitseeko minun treenata lavalla jotain ennen vetoa tai sanoittanut minulle, että tämä tilanne ei ollut paras mahdollinen olosuhde opiskelijalle tehdä ensi-ilta. Pahoittelu tai kiitos olisi voinut olla paikallaan.

Nykyään minun on vaikea löytää nautintoa understudyn tehtävistä. Ne ovat aina todella stressaavia. Mietin, että jos kokemukseni työharjoittelussa understudyna olisi ollut erilainen, suhtautuisinko understudyn tehtäviin eri tavoin nyt? Voi olla, että en.

Nykyään ammattilaisena työharjoittelu herättää ristiriitaisia tunteita. Se oli minulle tärkeä ja rakas kokemus ja muistoihin liittyy paljon lämpöä sekä ainutkertaisuutta. Samaan aikaan työharjoitteluun liittyy paljon epäselvyyttä ja selviytymistä, minkä olen hahmottanut vasta myöhemmin. Toivon ja uskon, että monissa asioissa on menty eteenpäin ja työharjoittelussa opiskelijoita huomioidaan eikä oleteta heidän olevan jo kaiken tietäviä ammattilaisia. Opiskelijoilta löytyy hurja määrä taitoa ja intoa, mutta kuitenkin työharjoittelussa pitää olla tilaa myös oppia, harjoitella ja tehdä virheitä.