Kellonsoittajan kesä – eli miten selkä ja ääni kestivät?

Teksti: Karlo Haapiainen

Näyttelin kesällä Quasimodoa (myöh. Q) Samppalinnan Kesäteatterin Notre Damen kellonsoittaja -musikaalissa. Kesän aikana minulta kysyttiin usein, miten keho ja ääni kestivät vaikeassa asennossa näyttelemisen ja laulamisen. Nyt kerron, mitkä asiat minua auttoivat työkyvyn ylläpidossa.

Yritin tehdä jutusta skuupin, missä paljastan ruokavalioni, treeniohjelmani ja näyttelijäntyönmetodini. Otsikkona olisi ollut “Haapiainen method” ja olisin poseerannut Ämyrin kannessa alastomana Erikoisjoukot -ohjelmassa vittuilevan personal trainerini sylissä, Matiak… siis pt:n kädet rintalihaksillani.

Totuus on kuitenkin tylsä. Ei ole pt:tä tai treeniohjelmaa. On perusasioita, jotka kohdallani toimivat ja joihin sitouduin läpi harjoitus- ja esityskauden.

Tekstissä Q on kuvattu vammaisena. Koska näyttelijän valinnat rakentavat osaltaan vammaisuuden representaatiota, liittyi Q:n näyttelemiseen erityistä sensitiivisyyttä. Tulkinnan keskiössä oli se, miten Q on sosiaalisesti eristetty ja alistettu. Loimme kokonaisen ihmisen kaikkine puolineen – emme vain kuvaa hänen vammastaan.

Tässä kolumnissa en kuitenkaan syvenny representaatioaiheeseen, vaan vastaan kesän aikana esitettyihin kysymyksiin työkyvyn ylläpidosta.

Quasimodon fysiikka

Näytelmätekstissä Q on voimakas ja räjähtävä. Vaikka Q:n asento on kumara ja vääntynyt, hän juoksee ja kiipeilee ketterästi.

Minulle Q oli kuin salama pullossa, täynnä vangittua energiaa.

Etsimme ohjaaja Jukka Nylundin ja koreografi Chris Whittakerin kanssa keinoja ilmentää ristiveto Q:n asennon ja atleettisten ominaisuuksien välillä. Q:n olemuksen fyysistäminen kestävästi oli haaste. Pelkkä puolikyykyssä ylävartalo kiertyneenä oleminen oli vaikeaa, asennossa parkouraaminen ja juoksentelu – saatika laulaminen – oli äärimmäisen rankkaa.

Toistojen ja variaation kautta löysin kuitenkin tapoja ilmentää Q:n fysiikkaa. Minulle Q oli kuin salama pullossa, täynnä vangittua energiaa. Tuo energia tiivistyi vauhtiin, esimerkiksi portaat Q pinkoi neljällä raajalla.

Lämmittely ennen treenejä ja esityksiä oli avainasemassa: lonkat ja rintakehä auki, polvet lämpimiksi, selän ja lantion kiertoja. Hypin hyppynarulla saadakseni sykkeet ylös. Tein aamuisin liikkuvussarjan herättääkseni kehon ja saadakseni infoa, jos jossain päin kirrasi. Eniten lihasväsymystä tuntui reisissä, pakaroissa ja vatsalihaksissa. Esitysten jälkeen palauttavaksi rutiiniksi muodostui ääntä palauttava laulullinen Bill Withers -suihkuhetki, –60 %:n poke bowlin metsästys lähikaupoista ja venyttely.

Kaiken kehollisuuden pohjana oli näyttelijäntyö: tilanne, tahdonsuunta, este ja suhteet. Q:n oleminen perustui kontaktiin ja vastanäyttelijästä vaikuttumiseen. Muuten korkeuksissa kiipeily olisi pelkkää kikkailua.

Entäs laulaminen?

Koska Q:n asento vaikeutti laulamista, lauloin biisejä kumarassa, syväkyykyssä, ylävartalo kiertyneenä ja roikkuessa ymmärtääkseni asennon vaatimukset. Vauhti oli esityksissä niin kova, että harvemmin sain laulaa hengästymättä, ja siksi lauloin myös juostessani ja pyöräillessäni. Ainakin kerran säikäytin kävelijän, kun Keskuspuiston pimeässä hoilasin mäkeä polkiessani Out Therea!

Keskivartalon piti tukea jatkuvasti, ettei välilevyt pamahda. Toisaalta vatsanpeitteiden piti olla “notkeina kuin nahkaremmi”, jotta pystyi laulamaan. Q:n herkkyys ilmeni erityisesti puheilmaisussa ja hetkissä, joissa Q lauloi ohenteella.

Keskeistä oli hioa biisit teknisesti niin kirkkaiksi, että tarinaa ja tulkintaa pystyi välittämään. Keskityin siihen, että ääniväylä pysyisi suorana, vaikka itse olin kaksinkerroin. Samalla oli tulkinnallisesti tärkeää unohtaa tekniset seikat. Avasin äänen tunnollisesti ja palauttelin äänen miltei yhtä tunnollisesti. Venyttelin, notkistin kurkunpäätä ja kasvojen lihaksia. Aamuisin kuulostelin hellästi ääntäni, jotta saisin infoa päivän laulukunnosta. Runsas vedenjuonti piti äänihuulet notkeina.

Toistot

Piti myös pohtia, miten keho ja ääni kestäisi koko näytöskauden – rankasta esityksestä puhumattakaan. Esityksen loppupuolella oleva Made of Stone -biisi päätyy raivoamisen jälkeen B♭-nuottiin, minkä jälkeen juoksin, laskeuduin köydellä, kannoin Esmeraldaa, heittelin palkkeja tornista ja lopuksi kiipesin torniin laulamaan. Tuolloin sykkeet kävivät punaisella.

Keho oli äärirajoilla, mutta kesti.

Läpimenoissa sain infoa kokonaiskuormasta ja toistojen myötä keho mukautui rasitukseen. Vähitellen löysin paikat, joissa sain hengähdettyä esityksen sisällä. Se ei kuitenkaan auttanut palautumiseen, sillä kahdessa päivässä keho ei ehtinyt palautua viikon esityksistä.

Ilman kilpaurheilutaustaa ei kuntoni olisi kestänyt Q:n näyttelemistä. Keho oli äärirajoilla, mutta kesti. Tosin kesän jälkeen miehestä oli jäljellä enää karvainen nahka.

Olisi ollut coolia ajaa teatterille mersulla, tumpata rööki, rykäistä ääni auki, kävellä näyttämölle ja esityksen jälkeen istua jokilaivoilla. Tämän roolin kohdalla se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Kesä meni täysin Q:n ehdoilla. Kaikki mitä tein tai jätin tekemättä liittyi esitykseen. Piti nukkua, syödä ja juoda kuin huippu-urheilija. Paikat kestivät, koska harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelu.

Työryhmän hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki auttoi jaksamaan. Pariisilaisilaiset nevö föget <3