Tänään on se päivä, kun kaikki muuttuu

Teksti: Heikki Mäkäräinen
Kuva: Henni Hyvärinen

Saavut näyttämölle, jossa on alkamassa syksyn suursatsauksen, kantaesityskomedian ensimmäinen harjoitus. Iloksesi huomaat, että vaikkei lavastuksesta ole vielä tietoakaan, on niiden ääriviivat jo teipattu lattiaan. Työkaverisi saapuvat paikalle kahvikuppeihinsa tuijotellen ja kesälomiaan jonninjoutavasti toisilleen kertoillen. Näyttämön vetoisassa nurkassa näet viime kauden uuden kiinnityksen punnertavan hihaton paita päällään, selkeästi ulkoa opetellun näköinen plari huolettomasti treenikassin päälle heitettynä. Juuri kun olet menossa esittäytymään Adonikselle, ensin kuulet yskän, sitten haistat vanhan röökin ja lopulta näet näyttämömestarin kompuroivan istumaan katsomon eturiviin.

Vaihdat suuntaa ja menet tervehtimään häntä, johon hän vastaa yhdellä kolmekymmentä vuotta sitten korrekteista vitseistään. Et anna tämän häiritä, vaan kysyt, että nyt kun lavastuksen ääriviivat ja mittasuhteet on jo selvillä, niin olisiko vaimennusmatot mahdollista saada lavasteiden taakse jo hyvissä ajoin – niiden lämmittävyyden ja liukkausturvallisuuden lisäksi, olet armoton kanta-astuja. Mestari murahtaa ja alkaa mumista jotain käsittämätöntä Tapparan pelaajahankinnoista.

Ensimmäinen viikko sujuu mukavasti: tekstiä luetaan ja kahvivastaavan askelmittari huutaa punaisella. Vierailevan käsikirjoittaja-ohjaajan kynä sauhuaa ja leukaperät ovat jatkuvasti pingottuneet, kun hän kuuntelee sinun ja kollegoidesi tulkintaa jostain, jonka piti olla hänen mestariteoksensa.

Torstai-iltaan tultaessa sinä pyydät harjoitusten alussa puheenvuoroa ja kysyt, olisiko mitenkään mahdollista, että pelkän lukemisen sijaan pohtisimme yhdessä hahmojen haluja, tarpeita ja niistä kumpuavia vuorovaikutussuhteita. Et halua mitenkään kyseenalaistaa ohjaajan valitsemaa työtapaa ja puhut vain omasta puolestasi, mutta koet virkavapaavuotesi aikana tekemiesi käsikirjoitusopintojen osoittaneen sinulle itsellesi, että näyttelijätkin saisivat työstään irti paljon enemmän, jos pohtisivat näitä asioita porukalla.

Sinua katsotaan pitkään, oudosti, välinpitämättömästi, halveksuen, täynnä kuvotusta ja muita tunteita, joita toivoisit itsesi ja kollegoidesi pystyvän tulkitsemaan myös näyttämöllä. Käsikirjoittaja-ohjaajan silmäkulmasta vierähtää kyynel ja hän julistaa iltaharjoituksen päättyneeksi.

Poistut viimeisenä ja lämpiössä sinua odottaa Adonis. Hän kertoo, että sanasi olivat innostavia ja sinä kehut hänen viimevuotista debyyttirooliaan talossa. Hän pyytää sinulta palautetta.

Et välitä aivoissasi soivista hälytyskelloista, vaan sanot, että siinä oli valtavasti hyvää, mutta jos jotain jäit kaipaamaan, niin raa’an fyysisen tunneilmaisun rinnalle myös vilpittömän herkkää läsnäoloa. Kiität häntä vielä roolista ja lähdet kävelemään kotiin, jättäen Adoniksen patsaaksi lämpiön ovelle.

Seuraavana aamuna töihin saapuessasi sinua odottaa teatterinjohtaja. Tämä pyytää seuraamaan. Hienolla näköalalla varustetussa kammiossa kuulet, että olet heti ensimmäisellä viikolla valittanut teknikoille, astunut ohjaajan varpaille ja kiusannut teatterin uutta nuorta näyttelijää. Sinä et edes ylläty, koska tavallaan tiesit koko ajan, että näin kävisi.

Sinä päätät kuunnella ja kuuletkin, viisauksia, kuten että vaikka joku kysyy palautetta, niin ethän sinä nyt oikeasti sano mitään. Kuulet, että vaikka varmasti tarkoitat hyvää, niin monet ottavat jo keskustelun avaamisen tai omasta tekotavastaan poikkeavan ehdotuksen hyökkäyksenä ja heidän omien taitojensa kyseenalaistamisena. Kun ei ole enää mitään kuunneltavaa, niin sanot olevasi kaikesta täysin samaa mieltä.

Johtaja hämmentyy, mutta ammattitaitonsa, vaikkakin paljon parjatun sellaisen, ansiosta kerää itsensä ihailtavan nopeasti. Vapauttaessaan sinut kammiostaan, hän asettelee saatesanoihinsa alatekstin, josta on selkeästi luettavissa, että sinun ei pitäisi missään nimessä jatkaa tällaista toimintaa, onko selvä? Sinä vastaat, että vaikka ihminen loukkaantuu jostain, ei se tarkoita, että hän olisi oikeassa, ja kävelet ulos.

Saapuessasi näyttämölle ovat kaikki muut jo paikalla, mutta kukaan ei tervehdi sinua, ei edes katso sinuun. Et anna sen häiritä vaan otat paikkasi pöydästä.

Katsoessasi ympärillesi huomaat, että vaimennusmatot on laitettu, Adonis ei punnerra ja käsikirjoittaja-ohjaaja piirtää fläppitaululle sit-comin vuorovaikutussuhteiden perusrakennetta. Alleviivaat maanantaiaamuna plarisi kanteen kirjoittamasi fraasin: tänään on se päivä, kun kaikki muuttuu.

Pakinan kirjoittaja on näyttelijä (FIA) ja käsikirjoittaja-ohjaaja.