Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Näyttelijät uuteen kassaan

Julkaistu:

Jäsentemme työttömyysturva siirtyy vuoden vaihteessa automaattisesti uuteen A-kassaan. Tällä olemme halunneet varmistaa jäsenillemme mahdollisimman hyvän turvan ja palvelut.

Finanssivalvonta on 28.9. hyväksynyt Työttömyyskassa Finkan ja Rakennusalan työttömyyskassan sulautumisen Teollisuuden työttömyyskassaan 1.1.2022 alkaen. Syntyvän uuden kassan nimeksi on jo aiemmin vahvistettu Avoin työttömyyskassa, A-kassa.

Uusi kassa on syntyessään Suomen suurimpia työttömyyskassoja noin 190 000 jäsenellään. Kassa on avoin kaikille palkansaajille. Teollisuuden työttömyyskassan johtajan Irene Niskasen mukaan sulautumishanke etenee myötätuulessa.


– Kassojen jäsenet ovat ottaneet sulautumisen hyvin vastaan ja valmistautuminen vuoden vaihteen muutokseen on pitkällä.

Uuden A-kassan syntyminen ei edellytä toimenpiteitä perustajakassojen nykyisiltä jäseniltä, sillä jäsenyys siirtyy uuteen kassaan automaattisesti. Työttömyyskassan koon kasvaminen mahdollistaa uusien palvelujen kehittämisen. Uusi kassa vastaa myös entistä paremmin tiukkeneviin tehokkuus- ja palveluvaatimuksiin.


Lisätietoja:
Teollisuuden työttömyyskassan johtaja Irene Niskanen, puh. 040 860 1637
Rakennusalan työttömyyskassan johtaja Jan Peltonen, puh. 050 572 0039