Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Näyttelijäliitto iloitsee uudesta tekijänoikeuslaista

Julkaistu:

Näyttelijöiden oikeudet vihdoin pohjoismaisella tasolla!

Näyttelijäliitto saavutti pitkäaikaisen tavoitteensa oikeidenmukaisemmasta tekijänoikeuslaista. Muutoksen myötä näyttelijöiden oikeudet ovat vihdoin samalla tasolla kuin näyttelijöillä muissa Pohjoismaissa, ja muilla tekijöillä ja muusikoilla Suomessa. Tekijänoikeuslain muutos hyväksyttiin eduskunnassa maanantaina 27.2.

”Lain säätämisen loppusuora eduskunnassa oli oikea jännitysnäytelmä. Riskinä oli, että muutospaketti olisi kaatunut, ja direktiivin implementointi olisi siirtynyt seuraavalle eduskunnalle. Silloin vaikuttamistyö olisi taas pitänyt aloittaa alusta, eikä olisi ollut mitenkään varmaa, että näyttelijöitä koskeva pykälä olisi saatu pakettiin mukaan”, kertoo Näyttelijäliiton puheenjohtaja Antti Timonen.

Näyttelijäliitto on ajanut pykälämuutosta pitkään ja saanut ministereiltä ymmärrystä asialle, mutta lakia ei haluttu avata yhden pykälämuutoksen takia. Tekijänoikeusdirektiivin implementoinnin yhteydessä muutokselle tuli vihdoin tilaisuus.

”Takana on pitkä 20 vuoden lobbaustaival, jossa Näyttelijäliitto on pitänyt epäoikeudenmukaista tilannetta esillä lukemattomissa tapaamisissa. Tänä aikana meillä on ollut yhdeksän kulttuuriministeriä, ja Näyttelijäliitossakin viisi eri puheenjohtajaa”, kertoo Näyttelijäliiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko.

Tekijänoikeusdirektiivi ei itsessään olisi pakottanut lainsäätäjiä huomioimaan näyttelijöitä.

”Kulttuuriministerit Annika Saarikko ja Antti Kurvinen varmistivat, että näyttelijöiden oikeudet korjattiin. Näyttelijöiden oikeuksien edistäminen oli heille poliittinen valinta. Olemme kiitollisia heille, kaikille tekijänoikeuksien puolesta äänestäneille kansanedustajille ja taustalla vaikuttaneelle valtiosihteeri Tuomo Puumalalle”, Kuusikko sanoo.

Lakipaketin yhteydessä saatiin muitakin parannuksia tekijöiden asemaan mm. oikeus asianmukaiseen ja oikeasuhtaiseen korvaukseen ja oikeus saada raportti teosten käytöstä ja rahavirroista vähintään kerran vuodessa. Paketissa mukana ollut edelleen lähettämiseen liittyvä tekijänoikeuslain kohta vahvistettiin. Uusi pykälä varmistaa aikaisempaa paremmin tekijöille mahdollisuuden lisensioida kollektiivisesti ja saada korvauksia edelleen lähettämisestä.

”Nyt myös näyttelijöillä on mahdollisuus saada edelleenlähetyskorvauksia. Aiemmin näyttelijöiltä puuttui oikeus niihin kokonaan”, Elina Kuusikko sanoo. ”Vielä on kuitenkin tehtävä paljon työtä sen eteen, että näyttelijöillä ja muilla av-tekijöillä olisi vastaavat mahdollisuudet saada asianmukaisia tekijänoikeuskorvauksia kuin muissa Pohjoismaissa. Tekijöiden tulisi voida elättää itseään tekijänoikeustuloilla, eikä ansiosidonnaisella.”

Lisätiedot:
Elina Kuusikko, toiminnanjohtaja, 040 835 9587
Antti Timonen, puheenjohtaja, 040 5156336

Asiasanat