Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Näyttelijäliitto tukee välttämättömiä ja oikeasuhtaisia koronatoimia

Julkaistu:

Näyttelijäliitto korostaa, että epidemian torjunnan aikaisemmissa vaiheissa ei kulttuurialaa koskevilla rajoitustoimilla ollut vaikutusta epidemian leviämisvauhtiin. Näyttelijöiden kannalta aikaisemmat sulut ovat kuitenkin olleet vaikutuksiltaan valtavia: työn tekeminen on estetty kuukausiksi.

Ei saa käydä kuten viime keväänä: yhteiskunta oli muuten auki ja teatterit olivat kiinni marraskuusta-toukokuuhun. Mikäli sulkuihin jälleen joudutaan, Näyttelijäliitto edellyttää, että hallitus ja viranomaiset kohdistavat rajoitustoimet koronan leviämisen kannalta vaikuttavasti ja mahdolliset rajoitukset ovat ajallisesti rajattuja.

Näyttelijäliitto vaatii, että mahdollisten sulkujen aiheuttamat taloudelliset menetykset korvataan täysimääräisesti. Freelancetaiteilijoiden ansiomenetykset on korvattava nopeasti, alamme ihmiset ovat aikaisempien sulkujen jäljiltä taloudellisesti henkitoreissaan. Heillä ei ole aikaa odottaa kompensaatioita, päätökset niistä pitää tehdä heti. Kompensaatioiden täytyy korvata ansionmenetykset täysimääräisesti, apurahoina jaettavat kompensaatiot eivät vastaa tarkoitustaan.

Lisätiedot:

Antti Timonen
puheenjohtaja
040 5156336
antti.timonen@nayttelijaliitto.fi

Asiasanat