Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Näyttelijäliitto ja Yle sopimukseen - hakusaarto päättyi

Julkaistu:

Näyttelijäliitto ja Yle ovat saavuttaneet välirauhansopimuksen pitkään jatkuneessa audiotuotantoja koskevassa työriidassa. Sopimus on voimassa 29.2.2024 saakka.

”Riitatilanteesta huolimatta meillä on ollut Ylen kanssa hyvä kontakti viimeisten viikkojen aikana. Yhteinen käsitys on, että vanha sopimusrakenne on jäänyt ajasta jälkeen. Näkemyserot rakennemuutoksen vaikutuksista ovat kuitenkin siinä määrin valtavat, että neuvotteluprosessille tarvitaan aikaa. Nyt molemmat osapuolet ovat sitoutuneet uuden sopimuksen neuvotteluihin tämän välirauhan aikana”, toteaa Näyttelijäliiton puheenjohtaja Antti Timonen.

Hallitusohjelmatavoitteissaan Näyttelijäliitto painottaa, että Ylen täytyy jatkossa kantaa entistä enemmän vastuuta kotimaisen draaman taloudellisten resurssien, toimintakulttuurin kehittämisen sekä tarjonnan määrän osalta. Tämä edellyttää Ylen rahoituksen turvaamista seuraavalla hallituskaudella.

”Työehdoista ja tekijänoikeuksista on pystytty Ylen ja näyttelijöiden välillä sopimaan 1950-luvulta lähtien, ja pitää pystyä edelleen. Se, että sopimukset ja rahoitus ovat kunnossa on kotimaisen kulttuurin kannalta äärimmäisen tärkeää”, Timonen sanoo.

Asiasanat